top of page
ivana-cajina-HDd-NQ_AMNQ-unsplash-2_edited.png

Gideon saa kutsun (Tuom 6, 1-10)

  • Writer: Sanan Totuus
    Sanan Totuus
  • Mar 15, 2024
  • 1 min read

Kuuntele tallenne puheesta alla olevasta videosta.










Voit myös ladata pdf-tiedoston tutkittavaksi.


Samalla kun kuuntelet puhetta, niin voit halutessasi lukea saman tutkinnon alla olevasta kappaleesta. Kommentointimahdollisuus on tekstiosuuden lopussa. Muistathan perustella kaikki kommenttisi Raamatun tekstillä, jos asia koskee Sanan Totuutta.


Gideon saa kutsun (Tuom 6, 1-10)

 Mutta israelilaiset tekivät sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi. Ja Israel sai tuntea Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat. Ja joka kerta kun israelilaiset olivat kylväneet, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa. He leiriytyivät heitä vastaan ja hävittivät maan sadon aina Gassaa myöten eivätkä jättäneet mitään elintarpeita Israeliin, eivät myöskään lampaita, nautakarjaa eivätkä aaseja. Sillä he lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen, he tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, heillä ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, ja he tulivat maahan sitä hävittämään. Niin Israel joutui suureen kurjuuteen midianilaisten tähden; ja israelilaiset huusivat Herraa. Ja kun israelilaiset huusivat Herraa Midianin tähden, lähetti Herra israelilaisten luo profeetan, joka sanoi heille: ” Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin teidät Egyptistä ja vein teidät pois orjuuden pesästä; Minä pelastin teidät egyptiläisten käsistä kaikkien teidän sortajainne käsistä; Minä karkoitin heidät teidän tieltänne ja annoin teille heidän maansa. Ja Minä sanoin teille; Minä olen Herra, teidän Jumalanne, älkää peljätkö amorilaisten jumalia, joiden maassa te asutte. Mutta te ette kuulleet Minun ääntäni.”

 

 

 

Tämä Vanhan testamentin kohta alkoi sanoilla, että israelilaiset tekivät sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi. ENSIKSI on nyt syytä tarkastella, että minkä Herra KATSOO silmillänsä niin PAHAKSI, jotta Hän antaa oman kansansa eli israelilaiset Midianin käsiin?

 

( Tuom. 2: 11,12 ja 3: 7,8 ) Uskon niin, kuinka Raamattu vakuuttaa monessa kohtaa jo tässä Tuomarien kirjassa, että syy oli EPÄJUMALIEN palveleminen, joka SYTYTTÄÄ Jumalan VIHAN, ja Hänen on silloin rangaistava kansaansa, jotta kansa taas alkaisi YKSIN huutamaan Herran NIMEÄ avukseen, eikä siis YHTÄKÄÄN epäjumalaa. 

 

Tämä on kuitenkin Jumalalta TOTUUDELLISTA RAKKAUDEN kuritusta OMAA kansaansa kohtaan, niinkuin se on silloin meitäkin kohtaan, jos me alamme epäjumalia palvelemaan ja niitä kumartamaan ja kunnioittamaan.

 

TOISEKSI Raamattu todistaa tässä meille sen, että Herran SILMÄT näkevät TARKASTI kaiken, ei ainoastaan siis ULKONAISIA ja NÄKYVIÄ ihmisten tekoja, vaan kaikkien meidän SYDÄMIEMME salaisimmatkin ajatukset, ja sentähden KUKAAN ei voi paeta Hänen KAIKKIALLE näkevien silmiensä edestä. ( Ps. 139: 7) Niinkuin esimerkiksi psalmi meille tästä vakuuttaa, sanoen, että minne minä voisin mennä, kussa ei Sinun Henkesi olisi, minne paeta SINUN kasvojesi edestä?

 

( 1 Moos. 25:1, 2) Midianilaiset olivat Raamatun todistuksen mukaan polveutuneet Aabrahamista ja Keturasta eli olivat siis Aabrahamin toisen vaimon jälkeläisiä. ( 4 Moos 22: 3-6)) Midianilaiset ahdistivat israelilaisia jo Mooseksen aikana. Jumala SALLII ja antaa nyt siis israelilaisten joutua midianilaisten väärän ja vieraan lainkäytön alle eli orjuuden ikeen alaisuuteen, koska olivat alkaneet palvomaan EPÄJUMALIA.

 

Tämä opettaa meillekin nyt sen, että YKSIN turvaamalla ja uskomalla HERRAAN ja Hänen antamaansa Sanan LUPAUKSEEN eli Jeesukseen Kristukseen, voimme AINOASTAAN saada todellisen ARMON ja RAUHAN Jumalassa, mutta luopumalla Jumalasta ja Hänen antamasta Sanan lupauksesta eli Kristuksesta, joudumme siis VÄISTÄMÄTTÄ lain-ja tekojen orjuuden alle kuritettavaksi, niinkuin Israelin kansa nyt joutui SEITSEMÄKSI vuodeksi Midianin käden vallan alle.

 

Sillä, jos ihminen ei ole Jumalan ARMON alla USKON kautta Jeesuksessa Kristuksessa, niin hän on silloin VÄISTÄMÄTTÄ lainorjuuden ja synnin ikeen alla ahdistettuna SYDÄMESSÄÄN ja OMASSATUNNOSSAAN, niinkuin Israelin kansakin nyt oli SYVÄSTI ahdistettuna midianilaisten VÄÄRÄN vallan ja lain ikeen eli orjuuden alla, Jumalan SALLIMUKSESTA, koska olivat alkaneet palvomaan epäjumalia.

 

( Luuk. 2: 36 ) ( Room 7: 1-3) Luku SEITSEMÄN kuvaakin Raamatussa LAINAIKAA, jonka alaisuuteen Israelin kansa nyt joutui, jotta se taas alkaisi yksin USKOSSA huutamaan Herran NIMEÄ avukseen, ja pääsisi lain tuomioiden ja syytösten alta Jumalan ARMON alle takaisin.

 

Lainalaisuus on siis orjuuden alla olemista ja elämistä, joka vaatii ARMOTTA lain ja tekojen täyttämistä, sillä laki ITSESSÄÄN ei tunne, eikä anna KOSKAAN armoa, vaan SITOO aina lainalaisen ihmisen holhouksensa alle.

 

( Gal. 4: 1-5) Meistä KUKAAN ei siis pääse VAPAAKSI lain- ja synninorjuuden alta omilla LIHAN voimissa tehdyillä teoillamme, vaan meidän on oltava lain- ja tekojen orjina Isän Jumalan määräämään aikaan ASTI, niinkuin Israelin kansakin tässä joutui nyt olemaan SEITSEMÄN vuotta midianilaisten VÄÄRÄN lainkäytön orjuuden alaisuudessa, juuri Isän Jumalan MÄÄRÄÄMÄÄN aikaan asti.

 

Vasta tämän jälkeen Jumala suuressa ARMOSSAAN kutsuu ja lähettää kansansa VAPAUTTAJAN, Gideonin. Gideon onkin ENNAKKOKUVA tässä Vanhan testamentin kohdassa, tulevasta TODELLISESTA Jumalan kansan VAPAUTTAJASTA ja täydellisestä VAPAHTAJASTA, Jeesuksesta Kristuksesta, joka ainoastaan voi VAPAHTAA meidätkin lainikeen ja orjuuden alta pois, YKSIN USKOMALLA Hänen täydelliseen LUNASTUSTYÖHÖNSÄ.

 

Jumala kutsuu ja lähettää nyt SANANSA voimalla Gideonin vapauttamaan Israelin kansan midianilaisten lain- ja synnin orjuuden alta pois, juuri siis ISÄN JUMALAN määräämänä OIKEANA hetkenä ja aikana.

 

Tämä Isän Jumalan määräämä HETKI ja aika on ennen kaikkea ollut SILLOIN, kun Jumala on lähettänyt oman Poikansa LIHAKSI meidän keskellemme kärsimään, kuolemaan ja YLÖSNOUSEMAAN synnin ja kuoleman haudasta ylös Isän tykö eli LUNASTAMAAN meidät VAPAIKSI kaikesta synnistä, lain orjuudesta ja sen tuomioista, sekä iankaikkisesta kuolemasta ja perkeleen hirmuvallan alta.

 

Tämä Isän Jumalan määräämä OIKEA hetki on myös koittanut meillekin JUURI silloin, kun olemme saaneet Jumalan suuresta ARMOSTA, yksin USKOLLA tarttua tähän Jumalan lähettämään LUPAUKSEN SANAAN eli Jeesukseen Kristukseen. Näin mekin olemme nyt USKOSSA Kristukseen päässeet VAPAIKSI lain- ja synnin orjuuden PESÄSTÄ, sekä kaikista näistä johtuvista tuomioista ja iankaikkista rangaistuksista.

 

Jumalan käsittämättömästä LAUPEUDESTA Jeesuksessa Kristuksessa, olemme päässeet nyt siis orjuudesta VAPAUTEEN. Tämä vapaus ei ole kuitenkaan lihan- ja synnin vapautta, vaan se on HENGEN vapautta, Jeesuksessa Kristuksessa. Eli se on USKON voimasta, Kristuksen KASTEEN kautta, uudestisyntyneen ihmisen SYDÄMEN ja OMANTUNNON vapautta.

 

( Room. 7: 4) Raamattu vahvistaakin ja lohduttaa meitä, että veljet, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne TOISEN omiksi, Hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme nyt hedelmää JUMALALLE.

 

Meidät on siis Jumalan sulasta ARMOSTA kuoletettu yhdessä Kristuksen kanssa laista ja sen tuomioista ja otettu Hänen OMIKSI opetuslapsikseen eli Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimalla USKOLLA Kristuksen KASTEEN kautta uudestisynnytetty ja pyhitetty Jumalan OMIKSI lapsiksi.

 

Sillä, se ihminen, joka on pyhitetty ja vanhurskaaksi luettu Jeesuksessa Kristuksessa USKOLLA KASTEEN kautta, niin hänet on varmasti myös silloin otettu pois lain- ja synnin tuomioiden alta. Tämän USKOMISESTA on nyt kysymys joka päivä ja joka hetki. Joka tätä ei USKO, niin Jumala SALLII hänen joutua lain-ja synnin orjuuden alaisuuteen AHDISTETTAVAKSI edelleenkin sydämessään ja omassatunnossaan.

 

Raamattu jatkaakin, että israelilaiset EPÄUSKOISINA Jumalaa ja Hänen antamaansa Sanan LUPAUSTA kohtaan, saivat nyt TUNTEA Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät silloin suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat.

 

Uskon niin, että tämä Midianin KÄDEN voima on juuri siinä, että se lain VÄÄRÄN käytön kautta SYYTTÄÄ meitä lakkaamatta synnistä ja SÄLYTTÄÄ meidän päällemme lain tuomiot ja iankaikkisen kuoleman kauhut, eikä siis kirkasta meille Jeesuksen Kristuksen TÄYDELLISTÄ laintäyttämistä ja syntiemme sovitusta.

 

Näiden KAUHUJEN keskellä ihminen pyrkii tekemään SUOJAKSEEN jonkun PAKOPAIKAN, niinkuin israelilaisetkin nyt tekivät, johon ihminen muka voisi suojautua näiltä lain, synnin ja kuoleman tuomion kauhuilta.

 

Meillä ei kuitenkaan ole MITÄÄN muuta SUOJAA ja TURVAPAIKKAA, kuin AINOASTAAN uskolla kasteen kautta JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, vaikka me itse kaivautuisimme sydämissämme, kuinka syviin onkaloihin tahansa, ja niin yrittäisimme PAETA tätä Midianin hirmuvaltaa ja sen voimaa.

 

Vuorten onkaloissa ja luolissa eläminen eli niihin pakeneminen ja piiloutuminen, on kuitenkin AHDISTAVAA ja uuvuttavaa elämistä jo LUONNOLLISESTIKIN ymmärrettynä, niinkuin se oli nyt Israelin kansallekin.

 

Eli kun laki syyttää synnistä meitä ja maalaa silmiemme ja sydäntemme eteen synnin, kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen kauhut, niin silloin ITSE tekemämme pakopaikat eli onkalot ja luolat, tai MITKÄÄN epäuskossa rakentamamme KORKEAT vuorilinnatkaan, eivät voi pelastaa meitä midianilaisten käsistä, se on VÄÄRIEN lainkäyttäjien käsistä, jotka eivät tunne eivätkä kirkasta Jumalan LUPAAMAA armoa ja täydellistä laintäyttämistä, JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

 

Nämä MIDIANILAISET käyttävät Jumalan lakia siis väärin ahdistamalla ihmisiä, eivätkä siis kirkasta heille Jeesuksen Kristuksen täydellistä ARMOA ja täydellistä LAINTÄYTTÄMISTÄ eli syntiemme sovitusta ja armahdusta.

 

Raamattu vakuuttikin meille, että israelilaiset joutuivat asumaan näissä onkaloissa ja luolissa Midianin hirmuvallan tähden SEITSEMÄN vuotta Jumalan sallimuksesta, koska olivat EPÄUSKOSSAAN hylänneet JUMALAN ja Hänen Sanansa LUPAUKSEN ja alkaneet kumartamaan ja palvelemaan EPÄJUMALIA.

 

Meidät voi siis PELASTAA midianilaisten käsistä AINOASTAAN Jumalan kutsuma ja lähettämä, lain TÄYDELLINEN täyttäjä ja syntiemme sovittaja, sekä kuoleman kauhujen kukistaja, JEESUS KRISTUS.

 

Gideon ENNAKKOKUVAA siis tässä Vanhan testamentin kohdassa Jumalan kutsumaa ja lähettämää TODELLISTA Jumalan kansan VAPAUTTAJAA, Jeesusta Kristusta.

 

Jumala SALLI siis Israelin kansan joutua midianilaisten käsiin sentähden, että he VIHDOIN heidän ahdistaessaan, taas alkaisivat YKSIN huutamaan Herran NIMEÄ avukseen. ( San. 18:10) Raamattu vakuuttaakin meille, että Herran NIMI on VAHVA linna ja vanhurskas juoksee sinne ja tulee varjelluksi. MINKÄÄN muun nimen alla meillä ei ole siis TURVAPAIKKAA, eikä SUOJAA midianilaisten ahdistaessa eli väärien lainkäyttäjien ja opettajien ahdistaessa.

 

Raamattu kertookin seuraavaksi, että minkälaisia ovat nämä VÄÄRÄT lainkäyttäjät ja niiden opettajat eli midianilaiset. He tahtovat RYÖSTÄÄ ihmisiltä kaiken ARMON ja RAUHASSA elämisen mahdollisuuden, hyökkäämällä heidän kimppuunsa, sanoo Raamattu, ja hävittämällä maan sadon, jonka israelilaiset olivat kylväneet, eivätkä jättäneet MITÄÄN elintarpeita israelilaisille, eivät lampaita, nautakarjaa, eivätkä aaseja.

 

( Matt. 23:4, 5 ) Mestarimme Jeesus Kristus sanookin vakavasti, että minkälaisia ovat nämä TEKOPYHÄT ihmiset eli midianilaiset, jotka siis käyttävät Jumalan antamaa lakia VÄÄRIN ja sanoo heistä, että he SITOVAT kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia TAAKKOJA, ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.

 

Väärät lainopettajat tahtovat siis HALLITA, joko Helvetin pelottelun kautta ihmisten sydämiä tai vaativat ihmisiltä täydellistä lain ja tekojen täyttämistä, vaikka eivät itsekään siihen pysty. Kaiken lisäksi he vaativat noudattamaan heidän ITSE KEKSIMIÄ tekoja ja sääntöjä, joista Jumala ei ole Sanassaan MITÄÄN sellaisia määränyt noudatettavaksi, ja näin SITOVAT ihmisten sydämet ja omattunnot AHDISTUKSEN ja IKEEN alle.

 

Tällä tavalla väärät lainopettajat pyrkivät PIMITTÄMÄÄN Jumalan antaman LUPAUKSEN Sanan eli Jeesuksen Kristuksen ja tekemään tyhjäksi Kristuksen valmistaman TÄYDELLISEN armon  ja anteeksiantamuksen. Näin he tahtovat itsekkyydessään ja omassa vanhurskaudessaan, pitää ihmisiä VANKINA perkeleen pihdeissä ja röyhkeydessään vaativat vielä muilta ihmisiltä kunnioitusta ja arvonantoa heidän TEKOPYHÄLLE teeskentelylleen.

 

Tekopyhät lain väärät opettajat, eivät tyydy ainoastaan ihmisiltä saamaansa kunnioitukseen, vaan tahtovat HÄPEÄMÄTTÖMÄSTI kaupitella omassa vanhurskaudessaan ja lihanpyhyydessään tehtyjä tekojansa, Pyhälle Jumalalle, jolloin he HÄPÄISEVÄT mitä RASKAIMMIN, Jeesuksen Kristuksen valmistaman TÄYDELLISEN lahjavanhurskauden ja pyhyyden, joka voidaan yksin USKOLLA omistaa ja vastaanottaa sydämiimme.

 

Näitä tekopyhiä midianilaisia oli SUURI joukko, sanoi Raamattu, jotka siis ahdistivat nyt israelilaisia eli Jumalan valitsemaa OMAA kansaa. He lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen ja tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, eikä heidän kameleillaan ollut määrää ja he tulivat maahan sitä hävittämään, vakuuttaa Raamattu.

 

Näin on tänäkin päivänä, että niitä on SUURI joukko ja lauma, jotka julistavat lakia ja tekoja vanhurskauttamisen ja pelastuksen EHDOKSI. Heidän tarkoituksensa on vain TUHOTA maa ja hävittää se, sanoo Raamattu. He tahtovat siis TUNKETUA ja ratsastaa isoilla ja näyttävillä EPÄUSKON kameleillaan SYDÄNTEMME maahan, julistamalla lain-ja tekojen oppia pelastuksen EHDOKSI, ja niin he tahtovat SITOA ihmisten sydämet ja omattunnot heidän valtansa alaisuuteen ja orjuuden ikeen alle.

 

Raamattu myös vakuutti sen, että nämä midianilaiset eli Jumalan lain VÄÄRÄT opettajat ja julistajat olivat LEIRIYTYNEET israelilaisia VASTAAN eli Jumalan omaa kansaa VASTAAN.

 

Näin on tänäkin päivänä, että Jumalan oman kansan VIHOLLISET ovat LEIRIYTYNEET keskenään ja tahtoisivat RYÖSTÄÄ heidän sydämistään USKON ja HENGEN vapauden Jeesuksessa Kristuksessa, ja niin johdattaa heidät PETOLLISESTI lain ja tekojen alle, ja vieläpä niiden ULKONAISTEN tekojen perustella etsimään vanhurskautta ja pelastusta, joka on täysin MAHDOTONTA.

 

Sillä ne opettajat ja julistajat, jotka julistavat lakia ja tekoja vanhurskauttamisen eli pelastuksen EHTONA, niin ne väistämättä KUMOAVAT silloin USKON Jeesukseen Kristukseen eli tähän Isän Jumalan antamaan LUPAUKSEN Sanaan.

 

Näin väärät lainkäyttäjät tahtovat jättää ihmisten SYDÄMET ja OMATTUNNOT ahdistuksen ja pelon alle ja epävarmaksi pelastuksestansa. ( Mark. 16: 16) Tämä PELASTUSVARMUUS on YKSIN ja AINOASTAAN tässä Isän Jumalan LUPAAMASSA Sanassa, se on Jeesuksessa Kristuksessa, USKOLLA KASTEEN kautta. Tästä Jeesus Kristus itse meille LUPAAKIN ja vakuuttaa, että se, joka USKOO ja KASTETAAN, se PELASTUU. Pelastukseen siis KUULUU usko ja kaste KRISTUKSEEN, eikä siis MITKÄÄN ihmisen omat teot tai suoritukset.

 

Jumalan lain OIKEAT opettajat ovat siis sellaisia, jotka tahtovat näyttää Jumalan Sanan VALKEUDESSA meidän KAIKKIEN ihmisten syntisyyden ja täydellisen turmeltuneisuuden, mutta eivät JÄTÄ heitä pelon ja ahdistuksen alle, niinkuin midianilaiset jättivät nyt israelilaiset ja tahtoivat ryöstää heiltä kaiken armon ja vapauden.

 

OIKEAT lain opettajat tahtovat siis KIRKASTAA syntinsä tunteville ja tunnustaville täydellisen LAINTÄYTTÄJÄN ja SYNTIEN SOVITTAJAN, joka yksin on JEESUS KRISTUS.

 

 ( Gal. 3: 24- 29 Biblia) Näin lain OIKEA käyttö ja julistus on kasvattaja ja OPETTAJA Kristuksen tykö, että me USKON kautta VANHURSKAAKSI tulisimme, sanoo vanha Raamatun käännös. Ja jatkaa vielä, että sitten kun USKO tuli, niin emme ENÄÄ ole sen opettajan ALLA. Sillä te olette kaikki Jumalan lapset USKON kautta Jeesuksen Kristuksen päälle. Sillä niin monta kuin te Kristukseen KASTETUT olette, niin te olette KRISTUKSEN päällenne pukeneet.

 

Raamattu vakuuttaakin meille seuraavaksi tämän väärien lainkäyttäjien AHDISTAMISEN, sanoen,että israelilaiset joutuivat SUUREEN kurjuuteen midianilaisten tähden. Tämä KAIKKI kuului kuitenkin Jumalan PELASTUSSUUNNITELMAAN omaa kansaansa kohtaan, joka oli alkanut epäjumalia palvelemaan, ja niin Jumala SALLI heidän joutua väärän lainkäytön alle ahdistettavaksi.

 

Sillä Jumala RAKASTI ja RAKASTAA omaa kansaansa niin paljon edelleenkin, että SALLII heidän joutua midianilaisten hirmuvallan alle, jotta he VIHDOIN alkaisivat AHDISTUNEINA huutamaan YKSIN Herran NIMEÄ avukseen, jonka kautta he AINOASTAAN voivat PELASTUA näistä väärien lainkäyttäjien käsistä eli Midianin hirmuvallan alta vapaaksi.

 

Jumala TIETÄÄ siis varsin hyvin sen, että minkälaista tekoa mekin KAIKKI syntiset ihmiset olemme. Sillä, jos Jumala ei sallisi meille ahdistuksen ja tuskan aikoja, niin me NOPEASTI unohtaisimme Jumalan ja alkaisimme turvaamaan ITSE rakentamiimme jumalankuviin SYDÄMISSÄMME eli todelliseen EPÄJUMALANPALVELUKSEEN, niinkuin Israelin kansakin oli nyt unohtanut Jumalan ja alkaneet palvomaan epäjumalia ja niiden kuvia sydämessään.

 

Meistä tulee silloin NOPEASTI itsekkäitä, omavoimaisia ja omavanhurskaita, jotka KERSKAAMME sitten itsestämme ja omista teoistamme ja saavutuksistamme. Näin kävi juuri Israelin kansallekin, että VASTA suuren ahdistuksen jälkeen he alkoivat huutamaan HERRAN nimeä avukseen.

 

Tämä opettaa meille sen, että meidän tulisi myös oppia ILOITSEMAAN kärsimyksistä, koska silloin emme voi ENÄÄ turvata itseemme ja omaan vanhurskauteemme tai omaan luuloteltuun pyhyyteemme, vaan silloin meillä on jäljellä, ainoastaan OIKEA turva Jumalassa ja Hänen Pyhässä NIMESSÄÄN ja SANASSAAN, se on nyt Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Tästä Raamattu kertookin seuraavaksi, että kun israelilaiset VIHDOIN huusivat HERRAA avuksi Midianin tähden, niin lähetti Herra israelilaisten luo PROFEETAN. Tämä on nyt VALTAVAA Jumalan ARMOA israelilaisille, että JUMALA lähettää heidän luoksensa nyt sellaisen profeetan, Gideonin, jonka tehtäväksi tuli Jumalan antaman SANAN ja HENGEN voimalla vapauttaa VAPAAKSI israelilaiset Midianin orjuuden ikeen alta.

 

Tässä on myös vakuutus meille kaikille siitä, että ei KUKAAN meistäkään voi ITSE päästä pois tästä Midianin hirmuvallan alta, se on nyt SYNNIN, LAIN TUOMIOIDEN, KUOLEMAN ja PERKELEEN vallan alta vapaaksi pääsemistä, vaan Jumalan täytyy LÄHETTÄÄ sellainen profeetta, joka JULISTAA yksin USKOA Jumalan antamaan pettämättömään LUPAUKSEN Sanaan eli Jeesukseen Kristukseen, ilman siis YHTÄKÄÄN ihmisen omaa tekoa tai ansiota.

 

( Jes. 9: 3) Tästä Jumalan LUPAAMASTA Sanan vallasta ja voimasta JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, joka siis yksin SÄRKEE ja VOITTAA tämän MIDIANIN hirmuvallan sydämissämme, niin siitä profeetta Jesaja meille avaakin, sanoen, että heidän kuormansa IKEEN, heidän olkainsa VITSAN ja heidän käskijäinsä SAUVAN Sinä SÄRJET niinkuin MIDIANIN päivänä.

 

Tämä kuorman IES on juuri SYNTI, joka meitäkin usein painaa ja taakoittaa. Tämä olkain VITSA, joka meitäkin kerran LYÖ synnin tähden, on KUOLEMA. Tämä käskijän SAUVA, joka syyttävästi KÄSKEE ja AHDISTAA meitäkin usein, on PERKELE ja hänen joukkonsa VÄÄRÄT lain ja tekojen opettajat.

 

Tätä MIDIANIN hirmuvaltaa ei voi siis SÄRKEÄ kukaan muu kuin JUMALA, JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Hän SÄRKEE sen YKSIN tänäkin päivänä EVANKELIUMIN voimallisella ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN Sanalla, joka USKOSSA Häneen VAPAUTTAA meidät synnin, lain tuomioiden, iankaikkisen kuoleman ja perkeleen hirmuvallan alta.

 

Herra itse vakuuttaakin seuraavaksi, ja aivan kuin muistuttaa meitä kaikkia siitä, että MINÄ HERRA Israelin Jumala, johdatin teidät Egyptistä ja vein teidät pois orjuuden PESÄSTÄ. Tänäkään päivänä ei KUKAAN muu voi meitä johdattaa pois tästä lain-ja synnin orjuuden pesästä ja perkeleen ahdistavista kahleista, kuin YKSIN Jumala, Jeesuksessa Kristuksessa. Sen Jumala TEKEE, ja on jo TEHNYT oman Poikansa TÄYDELLISELLÄ lunastustyöllään, johon me saamme nyt yksin USKOSSA tarttua ja riippua siinä lujasti KIIINNI.

 

Jumala jatkaa vielä ja vakuuttaa meille uudestaan, että MINÄ pelastin teidät egyptiläisten käsistä ja kaikkien teidän SORTAJIENNE käsistä. Lain väärät opettajat eli kaikki MIDIANILAISET ovat siis todellisia SORTAJIA, joiden käsistä ei voi KUKAAN muu pelastaa kuin JUMALA, JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Raamattu vahvistaakin tämän vielä, että Jumala YKSIN karkoitti nämä SORTAJAT israelilaisten tieltä ja ANTOI israelilaisille heidän MAANSA.

 

Tässä on lopuksi vielä vahvistus meille kaikille siitä, että EI israelilaisetkaan voineet itse ottaa tätä HYVÄÄ ja LUVATTUA maata omakseen, vaan Jumala ANTOI sen heille sulasta ARMOSTAAN, vakuutti itse JUMALA.

 

Näin se on meidänkin kohdallamme, että me emme voi itse ottaa MILLÄÄN teolla tai tekemättäjättämisellä omaksemme, ARMON- ja RAUHAN valtakunnan MAATA omaan SYDÄMEEMME, vaan Jumala ANTAA ja LAHJOITTAA sen omaksemme sulasta ARMOSTA ja LAUPEUDESTA, Jeesuksen Kristuksen täydellisen LUNASTUSTYÖN tähden, johon USKO yksin tarttuu.

 

Herra vielä vakuuttaa lopuksi tässä israelilaisia ja meitä kaikkia, että älkää peljätkö amorilaisten jumalia, joiden maassa te asutte. Mekin asumme siis vielä VIERAANA ja MUUKALAISENA tämän maan päällä, jossa on KAIKENLAISIA amorilaisten jumalia eli EPÄUSKOISTEN jumalia, niinkuin oli nyt Israelin kansankin keskellä.

 

( Room. 8: 31) Meidän ei kuitenkaan tarvitse PELÄTÄ niitä, sanoo HERRA, sillä kuka voi meitä vastaan, kun JUMALA on meidän kanssamme, USKOLLA KASTEEN kautta JEESUKSESSA KRISTUKSESSA?

 

Herra PÄÄTTÄÄ nyt puheensa Israelin kansalle ja sanoo KOVAT sanat heille, niinkuin varmasti meillekin, että te ette kuulleet Minun ääntäni. Tämä Herran ÄÄNI on Hänen SANANSA ääni. Tämä SANA on Hänen oman rakkaan Poikansa EVANKELIUMIN armon ja totuuden ääni, jota meidänkin tulisi nyt yksin KUULLA ja USKOA se omalle kohdallemme. ( Joh. 12: 49 ja 14: 10) Jeesus Kristus itse sanookin ja vakuuttaa meille, että Hän puhuu sen SANAN, minkä Isä on käskenyt Hänen puhua ja Hän on Isässä ja Isä on Hänessä.

 

Juutalainen kansa oli kuitenkin niin uppiniskainen niskurikansa, joka ei tahtonut tätä Jumalan Sanan ÄÄNTÄ kuulla, Jeesuksessa Kristuksessa. Me saamme tänään tehdä saman kysymyksen omalle kohdallemme ja sydämellemme, että tahdommeko ITSE kuulla tätä ARMON ja iankaikkisen ELÄMÄN Sanan ääntä, vai hylkäämmekö sen EPÄUSKOSSAMME ja pidämme sitä halpana? Jos me tämän ARMON ja TOTUUDEN äänen Jeesuksessa Kristuksessa hylkäämme, niin silloin meidän täytyy edelleen PYSYÄ lainorjuuden ja ikeen alla kuritettavana ja ahdistettuna.

 

HALPANA pitämisen seurauksena, jäämme vääjäämättä siis lain- ja synnin tuomioiden alle ja kuoleman KAUHUJEN keskelle ja niiden iankaikkiseksi orjaksi. Sillä Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella on AINOASTAAN iankaikkinen kuolema ja pimeys. Me saamme siis tänäänkin yksin USKOLLA riippua kiinni tässä Jumalan antamassa LUPAUKSEN Sanassa, se on Jeesuksessa Kristuksessa kiinni riippumista. AAMEN.

 

 




Comments


sanantotuus_transparent_white.png

Sana on annettu neuvoksi, opetukseksi ja lohdutukseksi

Johannes 14:6 

Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.

bottom of page