Häät Galilean Kaanassa (Joh 2, 1-12)
- Sanan Totuus
- Feb 16, 2024
- 1 min read
Kuuntele tallenne puheesta alla olevasta videosta.
Voit myös ladata pdf-tiedoston tutkittavaksi.
Samalla kun kuuntelet puhetta, niin voit halutessasi lukea saman tutkinnon alla olevasta kappaleesta. Kommentointimahdollisuus on tekstiosuuden lopussa. Muistathan perustella kaikki kommenttisi Raamatun tekstillä, jos asia koskee Sanan Totuutta.
Häät Galilean Kaanassa (Joh 2, 1-12)
Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin. Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: ” Heillä ei ole viiniä”. Jeesus sanoi hänelle: ” Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut”. Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ” Mitä hän teille sanoo, se tehkää”. Niin oli siinä juutalaisten puhdistumistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: ” Täyttäkää astiat vedellä”. Ja he täyttivät ne reunoja myöten. Ja hän sanoi heille: ” Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle”. Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut, mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen, kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: ” Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti”. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. Sen jälkeen hän meni alas Kapernaumiin, hän ja hänen äitinsä ja veljensä ja opetuslapsensa; ja siellä he eivät viipyneet monta päivää.
Tämä Raamatun kohta alkoi sanoilla, että KOLMANTENA päivänä oli häät Galilean Kaanassa. Uskon niin, että tällä KOLMANNELLA päivällä tahdotaan heti jo JOHDATTAA katseemme ja koko SYDÄMEMME erityisesti JEESUKSEEN KRISTUKSEEN eli tähän Isän Jumalan lähettämään UHRIKARITSAAN.
( Joh. 1: 29) Sillä Raamatun todistuksen mukaan ENSIMMÄISENÄ päivänä, kun Johannes Kastaja näki JEESUKSEN tulevan tykönsä, niin sanoi hän, että katso, JUMALAN KARITSA, joka OTTAA pois maailman SYNNIN.
( Joh. 1: 35) Ja TOISENA eli seuraavana päivänä, Johannes Kastaja oli kahden opetuslapsensa kanssa ja kiinnitti JÄLLEEN katseensa JEESUKSEEN ja sanoi taas, että katso, JUMALAN KARITSA! Ja nyt tämän jälkeen KOLMANTENA päivänä olivat nämä HÄÄT Galilean Kaanassa, jonne JEESUS KRISTUS oli myös KUTSUTTU.
Tässä Raamatun kohdassa on nyt meidän Herramme ja Mestarimme oma SANA ja VAKUUTUS siitä, kuinka Hän AINOASTAAN on SANANSA voimalla sellainen Jumalan lähettämä UHRIKARITSA ja todellinen IHMEIDENTEKIJÄ, joka valmistaa nyt sellaiset HÄÄT, että kaikki häähuoneeseen KUTSUTUT, ja sen kutsun USKOSSA vastaanottaneet, pääsevät JUOPUMAAN tästä todellisesta VIINISTÄ, joka tekee KOKO hääväen SYDÄMET iloiseksi ja vapaaksi.
Sillä sellaisessa HÄÄHUONEESSA, jonne Jeesus Kristus on KUTSUTTU läsnäolevaksi HERRAKSI ja syntisten VAPAHTAJAKSI, niin siellä häähuoneessa saadaan sulasta ARMOSTA juoda sellaista VIINIÄ, joka tekee KAIKKI häihin KUTSUTUT ja sen kutsun USKOSSA vastaanottaneet ILOISEKSI ja VAPAAKSI.
Jeesus Kristus on YKSIN valmistanut tämän todellisen ILOVIININ eli iankaikkisen ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN, täysin syyttömänä KÄRSIEN meidän syntiemme tähden, ristillä Golgatalla. Uskon siis niin, että Jeesus tahtoo tässä opettaa jo ENNAKOLTA sen, kuinka Hänet on lähetetty JUURI sitä varten, että Hän YKSIN valmistaa TÄYDELLISESTI tämän todellisen ILOVIININ, oman kärsimisensä, kuolemansa ja VOITOLLISEN ylösnousemisensa kautta.
Tämä HÄÄHUONE on nyt siis OIKEA Sanan seurakunta eli se on Jeesuksen Kristuksen SANAN totuuteen USKOVA, ja Hänen täydelliseen LUNASTUSTYÖHÖNSÄ armosta KASTETTU kristikunta, jota ei ole siis SIDOTTU johonkin määrättyyn luonnolliseen ja näkyvään PAIKKAAN tai jonkun luonnollisen seurakunnan NIMEN alaisuuteen. Sillä oikea KRISTIKUNTA on sidottu Jeesuksen Kristuksen NIMEEN ja Hänen SANANSA uskomiseen.
Apostolinen USKONTUNNUSTUS jo meille tämän opettaa, että me USKOMME yhden Pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden. Tämä OIKEA seurakunta eli KRISTIKUNTA, on siis USKON kappale eli me emme silloin sitä vielä NÄE silmillämme, vaan me siihen nyt USKOMME. Mutta kerran tämä USKO muuttuu myös näkemiseksi ja silloin saamme myös NÄHDÄ tämän Jumalan TODELLISEN valtakunnan.
Jumala siis YKSIN näkee meidän jokaisen SYDÄMIIMME ja tietää TARKASTI sen, ketkä Hänen Sanansa ARMOON ja TOTUUTEEN uskovat Jeesuksessa Kristuksessa ja kuuluvat tähän oikeaan KRISTKUNTAAN. Seurakunta eli KRISTUKSEEN uskova KRISTIKUNTA on siis NÄKYMÄTÖN täällä maan päällä, jota ei voi NÄHDÄ kukaan muu, kuin ITSE Jumala.
( Apt. 2: 38 ja 4: 10-12) Apostoli Pietari vakuuttaakin meille, että EI ole siis PELASTUSTA yhdessäkään TOISESSA, sillä ei ole taivaan alla muuta NIMEÄ ihmisille ANNETTU, jossa meidän pitäisi PELASTUMAN, kuin Jeesuksen Kristuksen NIMI, johon meidänkin tulee nyt USKOA ja Hänen NIMEENSÄ meidät on myös armosta KASTETTU, vahvistaa apostoli Pietari meille.
Tämä HÄÄHUONE on siis silloin JOKAISEN Kristukseen USKOVAN ja Hänen lunastustyöhönsä KASTETUN ihmisen SYDÄMEN huoneessa, jossa näitä todellisia ILOHÄITÄ nyt vietetään jo täällä maan päällä, ja iloitaan silloin yhdessä tämän YLJÄN kanssa, se on nyt Jeesuksen Kristuksen kanssa YHDESSÄ iloitsemista, Hänen täydellisestä ARMOSTAAN ja ANTEEKSIANTAMUKSESTAAN.
HÄÄHUONE on siis OIKEA Uuden Liiton KRISTIKUNTA eli SANAAN uskova seurakunta Jeesuksen Kristuksen NIMESSÄ, joka on saanut siis ALKUNSA Jeesuksen Kristuksen elävän SANAN ja Hänen asettamiensa SAKRAMENTTIEN kautta ja voimasta, ensiksi siis Juudan kansan keskuudessa.
Tässä Raamatun kohdassa Vapahtajamme itse opettaa meille kaikille erityisesti KAHTA asiaa. ENSIKSI Jumalan Pyhän lain OIKEAA käyttöä ja merkitystä. TOISEKSI evankeliumin Sanan voimasta TUNNETTAVAA, Jumalan suloista ARMOA ja ANTEEKSIANTAMUSTA, Jeesuksessa Kristuksessa.
Elävässä SANAN kristikunnassa täällä maan päällä, johon on KUTSUTTU Jeesus Kristus kaiken HERRAKSI ja syntisten VAPAHTAJAKSI, niinkuin näihin Kaanaan häihinkin oli nyt kutsuttu JEESUS KRISTUS ja Hänen äitinsä, ja niin sellaiseen HÄÄHUONEESEEN on myös ARMOSTA kutsuttu Hänen omat OPETUSLAPSENSAKIN, niinkuin Raamattu sen todistikin meille, että myös Hänen opetuslapsensa olivat KUTSUTUT näihin Kaanaan HÄIHIN.
( Matt. 28: 18,19) Tämän ARMOKUTSUN oikeaan häähuoneeseen eli oikeaan KRISTIKUNTAAN, on Jeesus Kristus meille KAIKILLE voimallisella SANALLANSA asettanut, sanoen, että Minulle on annettu KAIKKI valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat Minun OPETUSLAPSIKSENI, KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, kuin Minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
Näillä KASTEEN voimallisilla ASETUSSANOILLAAN, Jeesus Kristus on nyt ARMOSTA KUTSUNUT meidätkin jo tähän oikeaan HÄÄHUONEESEEN iloitsemaan eli vapaiksi OPETUSLAPSIKSI oikeaan Jeesuksen Kristuksen KRISTIKUNTAAN, jossa saadaan siis ILOITA tästä täydellisestä EVANKELIUMIN armon ja totuuden ILOVIINISTÄ, jonka Hän YKSIN on TÄYSIN valmiiksi valmistanut, mistä Raamattu meille tämän luvun lopulla todistaakin.
Tämä HÄÄKUTSU on siis tapahtunut Hänen täydellisestä ARMOSTAAN Pyhässä KASTEESSA, jossa olemme saaneet jo uskossa JUOPUA sydämiämme ilahduttavasta ILOVIINISTÄ, se on HÄNEN täydellisestä ARMOSTAAN, täydellisestä LAINTÄYTTÄMISESTÄÄN ja täydellisestä syntiemme SOVITUKSESTA.
( Apt. 2: 38,39) Apostolit myös todistavat HETI Uuden liiton KRISTIKUNNAN alussa tämän Jeesuksen Kristuksen KASTEESSA tapahtuneen Jumalan ARMOKUTSUN, ja kehoittaen nyt ROHKEASTI julistivat, että ottakoon KUKIN teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen NIMEEN syntienne ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte PYHÄN HENGEN lahjan. Sillä TEILLE ja teidän LAPSILLENNE tämä LUPAUS on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä HERRA, meidän Jumalamme KUTSUU.
Pyhä KASTE Jeesuksessa Kristuksessa on siis täyttä EVANKELIUMIN armoa meille KAIKILLE synnissä syntyneille ihmisille, jossa meidät on siis armosta KUTSUTTU Hänen täydelliseen YHTEYTEENSÄ eli oikeaan KRISTIKUNTAAN, ja LUVATTU meille täydellinen syntien ANTEEKSIANTAMUS ja vieläpä Pyhän Hengen LAHJA sydämiimme, niinkuin apostolit HETI Uuden liiton alussa näin juuri todistivat ja julistivat.
Johannes jatkaa nyt, että kun viini loppui, niin sanoi Jeesuksen äiti Hänelle, että heillä ei ole viiniä. Tähän Jeesus nyt vastaa ja sanoo KYSYEN, että mitä sinä tahdot Minusta, VAIMO?
Näistä sanoista nyt ymmärrämme sen ensiksi LUONNOLLISESTI, että jos häistä loppuu iloiseksi ja vapaaksi tekevä VIINI kesken, niin sellaiset häät eivät ole ILOISET häät.
Näin se on myös HENGELLISESTI, jos EVANKELIUMIN puhdasta armon ja anteeksiantamuksen ILOSANOMAA Jeesuksesta Kristuksesta, ei enää julisteta ja tarjota kutsutuille HÄÄVIERAILLE täysin ILMAISEKSI, niin sellainen seurakunta on joutunut silloin VÄISTÄMÄTTÄ lain- ja tekojen orjuuden ALAISUUTEEN.
Sellaisesta seurakunnasta on siis Jeesuksen Kristuksen TÄYDELLISESTI valmistama EVANKELIUMIN iloviini LOPPUNUT, niinkuin se oli nyt päässyt loppumaan täällä Galilean Kaanaan häissä ja sentähden Maria KÄÄNTYY nyt tässä hädässä AINOASTAAN Jeesuksen Kristuksen puoleen.
Jos siis luonnollisessa seurakunnassa JULISTETAAN ja JUOTETAAN ainoastaan LAKIA ja TEKOJA, vaatimusten, pakon, palkan toivon, tai helvetin pelottelun uhkauksilla, niin sieltä seurakunnasta on silloin LOPPUNUT Jeesuksen Kristuksen TÄYDELLISESTI valmistama ARMON eli EVANKELIUMIN julistaminen, joka AINOASTAAN on se todellinen ILOVIINI murheen murtamille ja epäonnistuneille syntisille matkamiehille, joka saa heidän SYDÄMENSÄ iloitsemaan eli HENGESSÄ juopumaan tästä iloiseksi ja vapaaksi tekevästä VIINISTÄ.
( Apt. 2: 13-17) Tästä VIINISTÄ me kyllä saamme siis JUOPUA täydellisesti, sillä se on PYHÄN HENGEN vaikuttamaa armoa ja iloa JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, niinkuin se oli heti apostolien aikana alkuseurakunnassakin, kun kansa sanoi, että OPETUSLAPSET ovat täynnä MAKEATA viiniä. Tähän Pietari vastaa nyt, että me EMME ole juovuksissa makeasta viinistä, vaan JUMALA on VUODATTANUT meihin HENKENSÄ eli siitä täydellisestä ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN Hengestä he olivat nyt juopuneet, joka on juuri tätä OIKEATA iloviiniä, Jeesuksessa Kristuksessa, joka ainoastaan SYDÄMET iloiseksi ja vapaaksi tekee tänäkin päivänä.
Jeesus PUHUTTELEE nyt tässä myös äitiänsä VAIMOKSI ja kysyy, että mitä sinä tahdot Minusta, VAIMO? Uskon niin, että Jeesus tahtoo tässä OPETTAA sitä, kuinka OIKEAN kristikunnan, jota kuvataan tässä Kristuksen MORSIAMENA eli Hänen tulevana VAIMONA, niin sen on nyt käännyttävä tässä HÄDÄSSÄ ainoastaan tämän YLKÄMIEHEN puoleen ja VASTATTAVA Hänen tekemäänsä KYSYMYKSEEN eli siihen, että mitä nyt oikea KRISTKUNTA tahtoo, että tämä YLKÄMIES tekisi, kun ILOVIINI oli kesken loppunut heidän SYDÄNTENSÄ astioista.
Uskon niin, että oikean KRISTIKUNNAN on vastattava tässä TÄYSIN samalla tavalla, kuin Maria tässä nyt vastasi Jeesukselle, että mitä HÄN teille SANOO, se TEHKÄÄ.
Oikean KRISTIKUNNAN on siis tänäkin päivänä YKSIN turvattava Jeesuksen Kristuksen SANAN ja KÄSKYN voimaan, niinkuin Maria tässä nyt USKOI ja TURVASI ainoastaan siihen, ja kehoitti vieläpä muitakin häähuoneessa olevia siihen YKSIN turvaamaan, sanomalla, että mitä Hän TEILLE sanoo, se tehkää.
Kun mekin nyt tähän Jeesuksen Kristuksen voimalliseen SANAAN ja KÄSKYYN turvaamme ja siihen sydämestämme USKOMME, niin HÄN yksin silloin muuttaa veden VIINIKSI eli lain syytökset ja tuomiot ARMOKSI meidänkin SYDÄMISSÄMME, niinkuin Hän muutti nyt veden viiniksi täällä Kaanan häissäkin ja silloin alkoi ILOHÄÄT yhdessä Hänen kanssaan.
Näissä Jeesuksen äidin eli tämän YLKÄMIEHEN oikean MORSIAMEN sanoissa loistaa nyt KIRKKAASTI oikea USKO ja täydellinen LUOTTAMUS Jeesukseen Kristukseen ja Hänen Sanansa pettämättömien ARMOLUPAUSTEN voimaan.
Sillä tämän TAIVAALLISEN ylkämiehen MORSIAN, kääntyi tässä suuressa HÄDÄSSÄÄN ainoastaan Jeesuksen Kristuksen puoleen, koska tämä ILOVIINI oli nyt kesken loppunut HÄÄHUONEESEEN kutsuttujen SYDÄMISTÄ.
Toisin sanoen ARMO ja kaikki HÄÄILO oli silloin kadonnut heidän SYDÄMISTÄÄN, koska häissä oli enää jäljellä PELKKÄÄ vettä eli VAATIVIA lain- ja tekojen oppeja, jotka eivät KETÄÄN tee iloiseksi ja vapaaksi, vaan päinvastoin SITOVAT ihmiset synteihinsä ja ahdistavat heitä yhä syvemmälle ORJUUTEEN ja ILOTTOMUUTEEN.
Elävällä KRISTIKUNNALLA eli tällä OIKEALLA vaimolla, tulisi siis olla USKO ja LUOTTAMUS ainoastaan siihen, että tämä OIKEA kristikunnan PÄÄ ja ihmeittentekijä JEESUS KRISTUS, voi YKSIN muuttaa VEDEN VIINIKSI eli lain tuomiot ja syytökset ARMOKSI, meidän syntisten ihmisten SYDÄMISSÄ, evankeliumin ILON ja ARMON vapauttavalla SANALLA.
Tämän vahvan USKON ja oikean uskon KOHTEEN todistaa seuraavat MARIAN lausumat sanat, että mitä HÄN teille sanoo, se TEHKÄÄ. Jospa minullakin olisi tällainen vahva LUOTTAMUS ja USKO Jeesukseen Kristukseen ja Hänen SANANSA ja KÄSKYNSÄ voimaan, kuin oli nyt Marialla.
Sillä Maria todistaa ja luottaa tässä AINOASTAAN siihen, että Jeesus Kristus YKSIN voi antaa SANALLAAN sellaisen NEUVON ja KÄSKYN oikeille PALVELIJOILLEEN, joka MUUTTAA nyt tämän veden ILOVIINIKSI, ja silloin kaikki KUTSUTUT häävieraat saavat JÄLLEEN iloita yhdessä YLJÄN kanssa. Niinkuin varmasti alkoi ILOJUHLAT heti täällä Kaanaan häissäkin, kun Jeesus YKSIN oli muuttanut veden VIINIKSI voimallisella EVANKELIUMIN armosanallaan.
Nämä PALVELIJAT ovat siis Kristuksen SANAN seurakunnan eli kristikunnan OIKEITA Sanan ARMON ja TOTUUDEN palvelijoita, jotka julistavat siis Jumalan lakia OIKEIN eli näyttävät ja paljastavat TOTUUDEN Sanalla meidän KAIKKIEN syntisyyden ja turmeltuneisuuden, mutta tahtovat SYDÄMESTÄÄN asti myös JOHDATTAA meidät syntiset ihmiset Jeesuksen Kristuksen täydellisen ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN turviin eli USKOSSA Häneen juopumaan juuri tästä ILOVIINISTÄ, se on nyt JUOPUMISTA Jeesuksen Kristuksen VEREN EVANKELIUMIN pettämättömästä ARMOSANASTA.
Nyt näissä Kaanaan häissä käy kuitenkin niin, että Jeesus Kristus tahtoo KOETELLA tämän VAIMON eli oikean KRISTIKUNNAN ja sen jäsenten USKOA, sanomalla, että mitä sinä tahdot minusta VAIMO, minun AIKANI ei ole vielä tullut?
Tämä Jeesuksen Kristuksen kysymyksen MUODOSSA annettu VASTAUS omalle rakkaalle äidilleen eli Marialle, tuntuu todella KOVALTA, niinkuin se tuntuu KOVALTA sellaisellekin ihmiselle, jossa Jumalan laki on alkanut syyttämään ja ahdistamaan omaatuntoa SYNTISYYTEMME tähden, eikä hän enää haluaisi kuulla YHTÄKÄÄN lainsanaa eli vaatimuksen sanaa omalle kohdalleen, mutta pyytää nyt SYDÄMESTÄÄN asti, niinkuin Maria tässä PYYSI, että AUTA ja armahda HERRA meitä, sillä meiltä on EVANKELIUMIN armon ILOVIINI loppunut häähuoneesta ja sydämistämme.
Tällaiseen sydämen TILAAN tullut ihminen pyytää nyt YKSIN Herralta, että ole minulle armollinen ja anna PIAN sitä VIINIÄ, joka tekee minun SYDÄMENI iloiseksi ja VAPAAKSI synnistä ja lain tuomioiden syytöksistä.
Tässä on nyt myös opetus meille siitä, että me emme voi ITSE määrätä aikaa, paikkaa ja hetkeä, jolloin tämä todellinen VIINIMESTARI, Jeesus Kristus, täydellisellä LAINTÄYTÄMISELLÄÄN ja syntiemme SOVITTAMISELLAAN muuttaa veden VIINIKSI meidän syntisissä sydämissämme.
Sitä TARKOITTIVAT siis nämä Kristuksen SANAT, että Minun AIKANI ei ole vielä tullut, koska Hän ei ollut vielä kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut eli VALMISTANUT tätä täydellistä ARMOA ja ILOVIINIÄ.
Jeesus Kristus on kuitenkin KAIKKIVALTIAS Herra, ja siksi Hän jo nyt näissä Kaanaan HÄISSÄ, tahtoo suuresta ARMOSTAAN ja LAUPEUDESTAAN muuttaa veden VIINIKSI eli lain syytökset ja tuomiot ARMOKSI, niiden SYDÄMISSÄ, jotka Hänen SANANSA voimaan USKOVAT ja TURVAAVAT, niinkuin Maria tässä järkähtämättä USKOI ja TURVASI, sillä Maria sanoi tässä EPÄILEMÄTTÄ ollenkaan, että mitä HÄN teille sanoo, se TEHKÄÄ.
Jeesus YKSIN on siis sellainen OPETTAJA, joka tarjoaa ensiksi huonoa viiniä, jopa silkkaa VETTÄ eli pelkkää LAKIA, niinkuin Hän tässä tarjosi nyt omalle äidilleen ja omille opetuslapsilleen, PYSÄYTTÄVÄSTI kysyen heiltä LAIN Sanan TOTUUDEN edessä, että MITÄ sinä tahdot Minusta, VAIMO?
Uskon niin, että Jeesus toimi juuri näin KOETELLAKSEEN heidän USKOAAN Häntä kohtaan. Sillä vasta tämän PYSÄYTTÄVÄN kysymyksen jälkeen, Hän TAHTOO tarjota nyt HYVÄÄ viiniä eli täydellistä ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN iloa näille KUTSUTUILLE häävieraille.
Uskon myös niin, että setähden Jeesus käskeekin nyt ENSIKSI täyttämään nämä KUUSI kivistä astiaa reunoja myöten täyteen VETTÄ. Raamattu vakuuttaakin seuraavaksi, että niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan KUUSI kivistä vesiastiaa, kukin KAHDEN tai KOLMEN mitan vetoinen.
( Matt. 22: 37-40)( Matt. 7:12) Uskon siis niin, että näissä KUUDESSA kiviastiassa, KUVATAAN nyt VIITTÄ Mooseksen kirjaa ja Profeettoja eli Vanhaa Testamenttia, jossa on KOKO laki ilmoitettu ja myöskin LUPAUKSEN Sana tulevasta MESSIAASTA annettu ENSIKSI juutalaiselle kansalle.
Juutalainen kansa ei kuitenkaan tahtonut ottaa VASTAAN tätä Isän Jumalan LUPAAMAA ja LÄHETTÄMÄÄ Messiasta eli Jeesusta Kristusta ja Hänen täydellistä ARMOANSA, vaan PITÄYTYI ainoastaan LAIN ulkonaiseen ja orjalliseen noudattamiseen, ja yritti näin ULKONAISESTI puhdistaa itsensä lain vaatimia tekoja tekemällä, ja sen PERUSTEELLA nyt kelvata Pyhälle Jumalalle.
Pyhän Jumalan edessä ei kuitenkaan KELPAA teeskennellyt eli ulkonaiset laintäyttämisyritykset, vaikka kuinka yrittäisi sen kautta PUHDISTUA seremoniallisen TAVAN mukaisesti, vaan Jumala vaatii SYDÄMESTÄ asti lähtevää TÄYDELLISTÄ laintäyttämistä, joka meille heikoille ja TÄYSIN turmeltuneille ihmisille on MAHDOTONTA itse täyttää, ILMAN Jeesuksen Kristuksen täydellistä LAINTÄYTTÄMISTÄ, jonka YKSIN uskossa Häneen saamme OMISTAA omaksemme ja ILOITA tästä täydellisestä Jeesuksen Kristuksen valmistamasta EVANKELIUMIN armosta eli lain syytöksistä ja tuomioista VAPAAKSI tekevästä ILOVIINISTÄ.
( Matt. 22: 37-39) Jeesus itse opettaa meille tästä asiasta, sanoen, että RAKASTA Herraa sinun Jumalaasi kaikesta SYDÄMESTÄSI ja kaikesta SIELUSTASI ja kaikesta MIELESTÄSI. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen on: RAKASTA lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki LAKI ja PROFEETAT.
Näitä KAHTA käskyä me syntiset ihmiset emme KOSKAAN pysty kuitenkaan TÄYTTÄMÄÄN omilla voimillamme ja teoillamme, vaan me tarvitsemme nyt TÄYDELLISEN laintäyttäjän ja syntiemme sovittajan, joka YKSIN on JEESUS KRISTUS.
( Matt. 15:6) Nämä KUUSI kiviastiaa oli siis siellä juutalaisten PUHDISTAMISTAVAN mukaan, joilla he tahtoivat siis orjallisesti noudattaa TEKOPYHYYDESSÄÄN, vain vanhinten PERINNÄISSÄÄNTÖJÄ. ( Matt. 15: 6) Jeesus itse varoittaakin VAKAVASTI juutalaisia ja KAIKKIA tekopyhiä tästä asiasta ja sanoo, että te olette tehneet Jumalan SANAN tyhjäksi PERINNÄISSÄÄNTÖNNE tähden.
Tällä lain ja tekojen ULKONAISELLA seuraamisella pyrittiin siis PUHDISTAMAAN ihmistä ULKOAPÄIN, mutta sillä KOSKAAN ei ollut, eikä ole VIELÄKÄÄN voimaa, puhdistaa ihmistä sisäisesti SYDÄMESTÄ asti, vaikka kuinka sitä SEREMONIALLISEN TAVAN mukaisesti yritettäisiin noudattaa.
( Matt. 23: 25,26) Niinkuin Jeesus Kristus itse myös tästäkin opettaa meille, että ei sellainen malja eli astia, joka ainoastaan ULKOA puhdistetaan, ole vielä KOKONANSA puhdas, koska sitä ei ole vielä SISÄLTÄ puhdistettu.
Jeesus käskeekin nyt seuraavaksi näiden OIKEIDEN palvelijoiden eli Jumalan LAIN oikeiden käyttäjien ja opettajien TÄYTTÄMÄÄN nämä ASTIAT ensin VEDELLÄ. Ja he täyttivät ne reunoja myöten. ( Biblia) Vanha käännös sanoo tässä, että he täyttivät ne YLEN täyteen eli ääriään myöten täyteen.
Tämä VESI, joka nyt laitettiin näiden KIVIASTIOIDEN sisään, oikeiden PALVELIJOIDEN toimesta, Jeesuksen antaman SANAN ja KÄSKYN mukaisesti, niin KUVAA tässä nyt lain SISÄISTÄ merkitystä meidän turmeltuneiden ihmisten SYDÄNTEMME astioissa.
Se on nyt Jumalan antaman LAIN oikeaa käyttöä ja merkitystä, joka NÄYTTÄÄ ja PALJASTAA siis OIKEIN käytettynä ja julistettuna, meidän KAIKKIEN synnissä syntyneiden TÄYDELLISEN turmeltuneisuutemme ja syntisyytemme. Ja näin meiltä itseltämme LOPPUU nyt kaikki OMAT mahdollisuudet, kelvata PYHÄLLE Jumalalle, ILMAN Jeesuksen Kristuksen valmistamaa täydellistä ARMOA eli tätä todellista ja vapaaksi tekevää ILOVIINIÄ.
Siksi Jumala tahtookin ensiksi TÄYTTÄÄ meidän SYDÄNTEMME astiat ÄÄRIÄÄN myöten täyteen VEDELLÄ eli LAILLA, jotta me alkaisimme VIHDOINKIN huomaamaan ja TUNNUSTAMAAN sen, että me emme PYSTY Jumalan vanhurskasta ja Pyhää lakia täyttämään OMIN voimin, vaikka kuinka sitä yrittäisimme ihmisten keksimillä TAVAN mukaisilla seremonioilla täyttää, sillä me jäämme aina kuitenkin VAJAAKSI Jumalan Pyhän lain edessä.
Kun näitä kiviastioita oli nyt KUUSI kappaletta, niin tämä luku KUUSI kuvaa myös meidän turmeltuneiden ihmisten EPÄTÄYDELLISYYTTÄ eli se on nyt synnissä TÄYSIN turmeltuneen lihallisen IHMISEN LUKU, josta Raamattu meille monessa kohtaa todistaakin.
( 2 Moos: 24: 15-18) Esimerkiksi LIHALLINEN Mooses sai odottaa Siinain vuorella KUUSI päivää, ennenkuin TÄYDELLINEN Jumala kutsui ja huusi Moosesta pilven keskeltä. ( Joos. 6: 1-20) Myös LIHALLISET israelilaiset saivat kulkea KUUSI päivää Jerikon ympäri, kunnes vasta SEITSEMÄNTENÄ päivänä sen muurit kukistuivat JUMALUUDEN voiman TÄYDELLISYYDESTÄ, jota luku SEITSEMÄN Raamatussa kuvaa.
( Ilm. 13: 15- 18) Myös Ilmestyskirja vakuuttaa meille, että luku KUUSISATAAKUUSIKYMMENTÄKUUSI, on lihallisen ja TÄYSIN turmeltuneen IHMISEN luku, jota siis lopunaikoina KUMARRETAAN.
Lihallinen ja turmeltunut IHMINEN on siis ITSE tämän pedon KUVAN kaltainen, ja niin ITSESSÄÄN silloin TÄYSIN turmeltunut RUUMIINSA, SIELUNSA ja HENKENSÄ puolesta. Uskon siis niin, että tätä TARKOITTAA nyt tämä kolmesti peräkkäin oleva luku KUUSI eli 666, joka on siis katoavaisen lihallisen ja TÄYSIN turmeltuneen IHMISEN luku eli EPÄTÄYDELLISYYDEN luku.
( Room. 1: 18- 25) Myös apostoli Paavali kirjoittaa tästä asiasta, kuinka lopunaikoina, kun Jumalan VIHA ilmestyy, niin ne, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana KUNNIOITTANEET eivätkä KIITTÄNEET, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan KIRKKAUDEN muuttaneet katoavaisen IHMISEN ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten KUVAN kaltaiseksi. Ja Paavali vielä vakuuttaa, että nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan TOTUUDEN valheeseen ja kunnioittaneet LUOTUA enemmän kuin LUOJAA, joka on ylistetty iankaikkisesti, aamen.
Me täysin turmeltuneet IHMISET emme siis KOSKAAN pysty Jumalan Pyhää lakia täyttämään IHMISTEN TAVAN mukaisilla LIHANPYHITYS seremonioillaan, niinkuin tekopyhät IHMISET sitä UPPINISKAISESTI yrittävät edelleenkin, kuten juutalainen TEKOPYHÄ kansa tässä yritti itseänsä sen kautta puhdistaa puhtaaksi.
Me heikot ja vajavaiset eli TÄYSIN turmeltuneet IHMISET tarvitsemme siis TÄYDELLISEN laintäyttäjän ja syntiemme SOVITTAJAN, joka YKSIN on JEESUS KRISTUS, ja tähän nyt yksin USKO tarttuu LUJASTI kiinni, niinkuin Mariakin USKOSSA tarttui LUJASTI kiinni ja odotti kärsivällisesti, että Jeesus Kristus muuttaa veden VIINIKSI, ja niin kaikki KUTSUN uskossa vastaanottaneet häävieraat saavat taas iloita EVANKELIUMIN täydellisestä ARMOSTA ja täydellisestä ANTEEKSIANTAMUKSESTA eli sisäisestä SYDÄNTEMME puhdistumisesta.
Ne KAKSI eli KOLME mittaa, jotka TÄYTTÄVÄT nyt nämä kiviastiat eli meidän SYNTISET sydäntemme ASTIAT ääriään myöten eli reunoja myöten täyteen VETTÄ, opettavat meille juuri tämän Jumalan lain PYHYYDEN ja TÄYDELLISYYDEN.
( 2 Moos. 31: 18) Sillä Jumala antoi tämän PYHÄN lakinsa Siinain vuorella Moosekselle ja kirjoitti ne käskyt OMALLA sormellaan KAHTEEN kiviseen tauluun. ENSIMMÄISESSÄ taulussa oli, ja on edelleenkin KOLME käskyä, jotka kohdistuvat siis USKOSSA ja RAKKAUDESSA Jumalaan ja Hänen Sanansa PYHYYTEEN ja TOTUUTEEN. TOISESSA laintaulussa on seitsemän käskyä, jotka kohdistuvat RAKKAUDESSA lähimmäisiin.
Ensimmäinen laintaulu VAATII siis meiltä kaikilta täydellistä USKOA ja täydellistä RAKKAUTTA Jumalaan ja Hänen Sanaansa, siinä ovat nyt ne KAKSI mittaa, joilla nämä kiviastiat täytettiin. Toinen laintaulu vaatii täydellistä RAKKAUTTA lähimmäisiin, se on siis se KOLMAS mitta, joilla Jumalan Pyhä LAKI meidänkin SYDÄNTEMME astiat täyttää, ja MITTAA eli PUNNITSEE ne täydellisesti siten, että olemmeko USKONEET ja RAKASTANEET Jumalaa kaikesta sydämestämme, kaikesta sielustamme ja kaikesta mielestämme, ja vieläpä kysyy meiltä, että olemmeko RAKASTANEET lähimmäistämme niinkuin itseämme?
Toisin sanoen Pyhä Jumala VAATII meiltä nyt siis täysin TÄYDELLISTÄ laintäyttämistä, joka on MAHDOTONTA meille SUURILLE syntisille edelleenkin OMILLA voimillamme ja teoillamme, ILMAN Jeesuksen Kristuksen TÄYDELLISTÄ laintäyttämistä eli syntiemme SOVITTAMISTA.
Nyt VIIMEISTÄÄN ainakin minun itse on TUNNUSTETTAVA, että minulla ei ole ENÄÄ mitään muuta MAHDOLLISUUTTA, kuin kääntyä SUURENA syntisenä, tämän TÄYDELLISEN laintäyttäjän, Jeesuksen Kristuksen PUOLEEN, niinkuin Maria ja opetuslapsetkin kääntyivät ja alkoivat nyt USKOSSA rukoilla Häneltä lisää VIINIÄ eli armon ja anteeksiantamuksen SANAA, joka AINOASTAAN voi siis muuttaa lain tuomiot ja syytökset ARMOKSI eli veden VIINIKSI minun ja meidän kaikkien syntisissä SYDÄMISSÄMME.
Näin Jumala siis TOIMII voimallisella SANALLANSA, että Hän ANTAA meille ensin LAINVETTÄ sydämiimme ja vasta sitten VIINIÄ eli ensiksi Hän Sanallansa TÄYTTÄÄ sydäntemme astiat LAILLA ja sen vaatimilla teoilla, jotta me alkaisimme VIHDOINKIN kaipaamaan sitä todellista ILOVIINIÄ eli Jeesuksen Kristuksen täydellistä ARMOA ja täydellistä LAINTÄYTTÄMISTÄ meidän heikkojen syntisten puolesta ja edestä.
( Gal 4:4,5) Raamattu todistaakin LOHDUTTAVASTI meille SUURILLE syntisille lainrikkojille, että JEESUS KRISTUS on tullut ITSE lainalaiseksi, LUNASTAMAAN lainalaiset eli meidät, että me pääsisimme LAPSEN asemaan eli Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi.
( Gal. 3: 13) Näin JEESUS KRISTUS on KOKO lain täyttänyt TÄYDELLISESTI meidän puolestamme ristillä riippuessaan Golgatalla, ja tullut siis ITSE lain osoittamaksi SYNTISEKSI ja KIROTUKSI meidän KELVOTTOMIEN syntikasojen edestä.
Hän on siis täysin SYYTTÖMÄNÄ, suuresta ja täydellisestä RAKKAUDESTAAN meitä syntisiä kohtaan, KAIKEN tämän tehnyt ja alentanut siis itsensä ristinkuolemassa lain TUOMIOIDEN alaiseksi. Tässäpä on nyt todellinen ARMO eli täydellinen ILOVIINI uskossa juotavaksi ja nautittavaksi SYDÄMIIMME, ilman ehtoja ja vaatimuksia.
( Joh. 19:30) Uskon niin, että sentähden JEESUS KRISTUS juuri huutaakin ristillä riippuessaan, että ” SE ON TÄYTETTY ”. Silloin on juuri Jumalan Pyhä ja vaativa laki TÄYDELLISESTI täytetty eli KAIKKIEN meidän KAIKKI synnit on SOVITETTU, ja Pyhän Jumalan VIHA meidän syntiemme tähden täysin LEPYTETTY.
Autuas eli ONNELLINEN on siis se ihminen, joka tämän USKOO omalle kohdalleen. Jeesus Kristus yksin on siis SOTKENUT puhtailla ja viattomilla jaloillansa tämän Jumalan VIHAN viinikuurnan, jonka me synneillämme olemme TÄYTTÄNEET ja aikaan saaneet.
( Joh. 19:34) Näin tämä VIINI eli täydellinen ARMO ja ANTEEKSIANTAMUS on meille kaikille täydellisesti valmistettu eli se on nyt KRISTUKSESTA ulosvuotanut sovintoveri ja sovintovesi, jossa on nyt se todellinen VIINI ja TÄYDELLINEN ARMO suurimmallekin syntiselle USKOSSA omistettavaksi.
Jeesus sanookin seuraavaksi LOHDUTTAVASTI, että AMMENTAKAA ja viekää edeskäyvälle. Uskon niin, että tätä hyvää ILOVIINIÄ me saamme tänäänkin USKOSSA ammentaa ja JUOPUA Hänen ARMOLLISESTA Sanastansa ja Pyhästä Hengestänsä, Hänen SANANSA ja KÄSKYNSÄ mukaisesti, kun Hän ITSE käskee tässä OIKEITA palvelijoitaan, että AMMENTAKAA tätä iloviiniä ja viekää edeskäyvälle.
Ja he veivät. Mutta edeskäypä maistoi vettä, joka oli MUUTTUNUT viiniksi, eikä tiennyt mistä se oli tullut, mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet tiesivät sen, sanoi Raamattu.
Uskon niin, että KAIKKI sellaiset Sanan ARMON ja TOTUUDEN palvelijat, jotka kerran ovat saaneet ITSE maistaa tällaista ILOVIINIÄ, joka TEKEE sydämen iloiseksi ja vapaaksi, niin TIETÄVÄT varsin hyvin sen, että KUKA on HÄN, joka vedenkin VIINIKSI voi muuttaa, meidän syntisissä sydämissämme.
Eikä tämä IHMEELLINEN Viinimestari JEESUS KRISTUS anna pelkästään hyvää viiniä, vaan kerran me saamme PARASTA viiniä eli niin HYVÄÄ viiniä, ettemme osaa edes sitä kuvitella, ja se viini ei KOSKAAN pääse loppumaan, ISÄN JUMALAN luona taivaan valtakunnassa, niinkuin se pääsi nyt loppumaan kesken täällä Galilean Kaanaan häissä.
Tämä HYVÄ viini tarjotaan tänäänkin meille siis ILMAISEKSI uskossa AMMENNETTAVAKSI, Jeesuksen Kristuksen EVANKELIUMIN Sanassa ja sakramenteissa, se on nyt KASTEESSA ja EHTOOLLISESSA, jotka ovat Jumalan TODELLISET armovälineet meille syntisille, Jeesuksessa Kristuksessa ANNETTU ja LAHJOITETTU.
Niissä me saamme MAISTAA Herran suloisuutta, armoa, anteeksiantamusta, sovintoa, lahjavanhurskautta ja Hengen pyhittämistä eli se on nyt TÄYDELLISTÄ sydämen puhtautta ja omantunnon VAPAUTTA, Jeesuksessa Kristuksessa.
Tämä EDESKÄYPÄ, joka ei TIENNYT, kuinka vesi oli muuttunut viiniksi, kuvaakin juuri nyt JUUTALAISTA tekopyhää kansaa, joille Jumala oli kyllä ENSIKSI lain, liitot ja LUPAUKSEN Sanankin tulevasta Messiaasta antanut.
He eivät kuitenkaan tahtoneet OTTAA tätä LUVATTUA Kristusta eli täydellistä ARMOA ja ANTEEKSIANTAMUSTA vastaan, eivätkä siis USKONEET Häneen, vaan tahtoivat LUOTTAA sokeasti tähän vanhaan pappeuteen eli LAINPAPPEUTEEN, ja ULKONAISTEN tekojen kautta pyrkivät sitä omilla voimillansa täyttämään eli he eivät olleet päässeet siis vielä MAISTAMAAN Jumalan ARMON ja ANTEEKSIANTAMUKSEN suloisuutta, Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen täydellistä LAINTÄYTTÄMISTÄÄN.
Toisin sanoen, LAISSA ja sen ulkonaisissa TEOISSA kiinni riippuva, ja niistä omaa ANSIOTA etsivä TEKOPYHÄ, ei raukka vielä ymmärrä, kuinka JEESUS KRISTUS muuttaa YKSIN veden viiniksi EVANKELIUMIN täydellisellä ARMOSANALLA, meidän syntisissä sydämissämme, ilman siis YHTÄKÄÄN meidän OMAA tekoamme tai ansiotamme.
Tämä EDESKÄYPÄ kutsui nyt YLJÄN ja sanoi hänelle, että jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.
Tässä nyt juutalaisen kansan ja KAIKKIEN tekopyhien on TUNNUSTETTAVA se, että he eivät voi omilla lain- ja tekojen täyttämisyrityksillä saavuttaa ARMOA ja ANTEEKSIANTAMUSTA, vaan siihen tarvitaan nyt täydellinen LAINTÄYTTÄJÄ ja syntien SOVITTAJA eli oikea ILOVIININ valmistaja, JEESUS KRISTUS.
LUONNOLLISESTI kuvattuna turmeltuneet ja syntiset ihmiset TOIMIVAT juuri näin, että antavat ensiksi HYVÄÄ viiniä, ja kun häävieraat ovat juopuneet, niin sitten he antavat HUONOA viiniä. Mutta Jumala, Jeesuksessa Kristuksessa toimii SANANSA voimalla juuri PÄINVASTOIN. Ensiksi Hän antaa siis meidän syntisten ihmisten maistaa RISTIÄ ja KÄRSIMYSTÄ, ja monenlaista tuskaa ja ahdistusta, KOETELLAKSEEN meidän USKOAMME Häneen, mutta sen jälkeen Hän yksin ANTAA meidän tuntea ARMOA ja ILOA, ja viimein iankaikkista AUTUUTTA yhdessä tämän YLJÄN kanssa.
Tämä HYVÄ viini on siis SÄÄSTETTY siihen asti, kunnes Jeesus Kristus KIRKKAUDESSAAN ilmestyy ARMOLLISENA ja LAUPIAANA meidän sydämiemme HÄÄHUONEESEEN.
Ne ihmiset, jotka siis omilla teoilla ja omilla voimilla pyrkivät lakia täyttämään, ja sillä PERUSTEELLA Vanhurskaan ja Pyhän Jumalan edessä kelpaamaan, niin ne SYYLLISTYVÄT silloin Jeesuksen Kristuksen SOVINTOVEREN ja ARMON kalliiden veripisaroiden tallaamiseen ja maahan polkemiseen.
( Gal. 5: 1-6 ) Niistä Raamattu sanoo vakavat SANAT, että niiden kohdalle Kristus ei ole ollut MIKSIKÄÄN HYÖDYKSI eli he ovat siis joutuneet pois Kristuksesta ja Hänen täydellisestä ARMOSTAAN ja ANTEEKSIANTAMUKSESTAAN.
Toisin sanoen, niiden kohdalle Kristus on TURHAAN eli HUKKAAN kuollut. Sellaiset ihmiset haluavat silloin tätä vanhaa synnissä syntynyttä ihmistä eli perityn synnin kautta TÄYSIN turmeltunutta ulkonaista LIHAA pyhittää, ja vielä sokeudessaan RAUKAT luulevat niin, että ulkonaiset tekopyhyydessä tehdyt teot, muka kelpaisivat Pyhälle Jumalalle ja Jumalan muka tulisi lukea ne heille vanhurskaudeksi ja pelastukseksi.
Tämä on nyt Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen täydellistä PILKKAAMISTA ja HÄPÄISEMISTÄ. ( Matt. 23:27) Sillä mitä HYÖTYÄ siitä on Pyhän Jumalan edessä, jos me olemme tekopyhyydessämme ULKOAPÄIN, kuin valkeaksi kalkitut haudat, mutta SISÄLTÄ olemme TÄYNNÄ kuolleiten luita ja kaikkea saastaa, niinkuin Jeesus itse meille tästä opettaa.
Mutta ne taas, jotka syntinsä tuntevina ja TUNNUSTAVINA, yksin USKOLLA lujasti riippuvat kiinni Jeesuksessa Kristuksessa, ja tahtovat AMMENTAA voimaa Hänen ARMOLLISESTA EVANKELIUMIN Sanastaan, niin ne ovat Hengessä PYHÄT eli SYDÄMESTÄÄN asti puhtaat, AINOASTAAN siis Kristuksen täydellisen lunastustyön TÄHDEN, eikä siis MINKÄÄN omien tekojen tähden.
Sellainen ihminen, joka syntisyytensä ja heikkoutensa TUNNUSTAA Jumalalle eli Hänen Pyhän lakinsa edessä, niin se saa USKOSSA lujasti tarttua Kristuksen täydelliseen ARMOON ja ANTEEKSIANTAMUKSEEN eli täydelliseen LAINTÄYTTÄMISEEN.
Näin me saamme jo nyt VIETTÄÄ oikeaa ateriayhteyttä USKOSSA Jeesuksen Kristuksen kanssa, Hänen ARMOLLISESSA Sanassaan ja sakramenteissaan, joissa saamme JUOPUA Hänen YKSIN valmistamastaan HÄÄVIINISTÄ, ristillä Golgatalla.
Kristukseen USKOVIEN ja Hänen lunastustyöhönsä KASTETTUJEN kristikunta eli tämän YLKÄMIEHEN oikea MORSIAN, saa kerran viettää IANKAIKKISTA hääjuhlaa yhdessä tämän YLKÄMIEHEN kanssa, se on nyt Jeesuksen Kristuksen kanssa Jumalan valtakunnassa.
( Ilm. 19:9) Niistä KARITSAN ILOHÄISTÄ ei enää siis KOSKAAN tämä ILOVIINI eli tämä täydellinen ARMO pääse kesken loppumaan, niinkuin Ilmestyskirja siitä meille myös opettaa ja LOHDUTTAA, että AUTUAAT ne, jotka ovat KUTSUTUT Karitsan HÄÄATERIALLE ja vielä lisäksi vakuuttaa sen, että nämä SANAT ovat TOTISET Jumalan SANAT.
Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa, ja ilmoitti kirkkautensa; ja Hänen opetuslapsensa uskoivat Häneen. ( Biblia) Vanhempi Raamattu sanoo tässä, että Jeesus ilmoitti KUNNIANSA ja opetuslapset USKOIVAT Häneen.
Uskon siis niin, että näissä Kaanaan HÄISSÄ, Jeesus tahtoi jo aivan kuin ETUKÄTEEN ilmoittaa ja näyttää Hänelle kuuluvan KUNNIAN ja suuren KIRKKAUTENSA eli siis ennen kuin Hän menee RISTINPUUHUN naulittavaksi VALMISTAMAAN tämän täydellisen ILOVIININ.
Raamattu myös vakuutti meille lopuksi, että kun Jeesus ILMOITTI näissä HÄISSÄ kirkkautensa ja kunniansa, niin opetuslapset USKOIVAT Häneen. Näin meillekin on nyt ILMOITETTU Jeesuksen Kristuksen armon ja totuuden SANASSA, Hänen KIRKKAUTENSA ja KUNNIANSA ja siihen mekin saamme nyt USKOA, niinkuin Hänen opetuslapsensakin nyt uskoivat.
( Joh. 1: 14) Johannes aikaisemmin evankeliumissaan vakuuttaakin tästä Jeesuksen Kristuksen SANAN KIRKKAUDESTA ja sanoo, että SANA tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme ja me katselimme Hänen KIRKKAUTTANSA, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja Hän oli täynnä ARMOA ja TOTUUTTA.
Johannes tässä lopuksi sanoo nyt, että Hän sen jälkeen meni alas Kapernaumiin, Hän ja Hänen äitinsä ja veljensä ja opetuslapsensa; ja siellä he eivät viipyneet monta päivää. Uskon niin, että Johannes tahtoo näissä sanoissa tuoda esille ja OPETTAA meillekin, kuinka MEIDÄNKIN kaikkien tulisi USKOSSA seurata tätä todellista ILOVIININ valmistajaa, ja olla USKOLLISESTI Hänen Sanansa ARMON ja TOTUUDEN seurassa, niinkuin oli nyt Hänen seurassaan Hänen äitinsä, veljensä ja opetuslapsensa. AAMEN.







Comments