Pahat viinitarhurit (Matt 21, 33-46)
- Sanan Totuus
- Dec 1, 2023
- 1 min read
Kuuntele tallenne puheesta alla olevasta videosta.
Voit myös ladata pdf-tiedoston tutkittavaksi.
Samalla kun kuuntelet puhetta, niin voit halutessasi lukea saman tutkinnon alla olevasta kappaleesta. Kommentointimahdollisuus on tekstiosuuden lopussa. Muistathan perustella kaikki kommenttisi Raamatun tekstillä, jos asia koskee Sanan Totuutta.
Pahat viinitarhurit (Matt 21, 33-46)
Kuulkaa toinen vertaus. Tässä Jeesus nyt kertoo jälleen VERTAUKSEN ja kehoittaa KAIKKIA kuuntelemaan tätä vertausta, sillä Hän sanoi, että KULKAA. Näin meidänkin tulee siis KUULLA avoimin korvin ja sydämin, Hänen SANANSA syvyyttä vertausten kautta, ja pyytää USKOSSA Häneltä, että Hän AVAISI meille tämän vertauksen SALAISUUTTA, ja sen kautta saisimme vahvistua ja kasvaa USKOSSA Häneen.
Oli perheen isäntä, joka istutti viinitarhan. Uskon niin, että tämä perheen isäntä, on oman perheensä PÄÄ, jolla on omia lapsia, ja hän tahtoo nyt ISÄNÄ istuttaa sulasta ARMOSTA ja RAKKAUDESTA näille omille lapsilleen VIINITARHAN, jotta nämä lapset saisivat NAUTTIA ja ILOITA tämän viinitarhan ANTIMISTA eli HEDELMISTÄ.
Uskon siis niin, että tämä perheen ISÄNTÄ, on itse Isä Jumala, joka on istuttanut ELÄVÄN Sanan SIEMENEN ensiksi juutalaisen kansan keskelle, joita Jumala oli ARMOSSAAN KUTSUNUT tähän istuttamaansa viinitarhaan, Hänen SANANSA palvelijoikseen, jotta tämä Isän istuttama viinitarha tuottaisi paljon HYVÄÄ hedelmää Hänelle.
Tämä viinitarha on siis Jumalan oma VALTAKUNTA maan päällä. Ja tämä Jumalan istuttama hyvä SANAN siemen on JEESUS KRISTUS, joka tullut eläväksi Sanaksi ihmiskunnan keskelle. ( Joh. 1: 14) Niin kuin Apostoli Johannes vakuuttaakin meille, että SANA tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme.
( Jer. 2. 21) Tästä Jumalan istuttamasta Sanan PUHTAASTA siemenestä eli Jeesuksesta Kristuksesta, profeetta Jeremia jo ennustaa ennakolta Jumalan suuna sanoen, että Minä olin istuttanut Sinut JALOKSI viiniköynnökseksi PUHTAIMMASTA siemenestä.
Nyt tämä viinintarhan ISÄNTÄ tekee myös itse AIDAN tämän viinitarhan ympärille eli Pyhä Jumala itse RAJAA myös tämän viinitarhan AIDALLA, jonka aidan sisäpuolella ovat KAIKKI hänen viinitarhansa työntekijät eli Hänen Sanaansa USKOVAT palvelijat, joiden tehtävänä on TUOTTAA USKON kautta eli sen voimasta hyvää HEDELMÄÄ tälle Jumalan istuttamalle valtakunnalle eli viinitarhalle.
Toisin sanoen kaikki ne, jotka ovat tämän AIDAN ulkopuolella, niin eivät ole siis Hänen viinitarhansa PALVELIJOITA eli Jumalan valtakunnan palvelijoita. Uskon niin, että tämä rajaava AITA kuvaa juuri USKOA Jeesukseen Kristukseen. Sillä USKO Kristukseen EROITTAA Hänen viinitarhansa työntekijät ja sen ulkopuolella olevat TOISISTAAN.
Tästä oikeasta USKOSTA vuotaa myös hyviä tekoja eli HEDELMIÄ Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä Jeesus Kristus on nyt tämä Jumalan lähettämä eli alas maahan laskettu Jumalan valtakunta eli se TODELLINEN viinitarha, mikä on siis ympäriinsä AIDATTU eli RAJATTU Jumalan SANAN siemenen armolla ja totuudella, joihin USKO nyt kohdistuu.
Eli kaikki sellainen OPPI, joka ei opeta Jumalan Sanan täydellistä ARMOA ja TOTUUTTA Jeesuksessa Kristuksessa, on siis edelleenkin tämän viinitarhan AIDAN ULKOPUOLELLA olevaa oppia ja EPÄUSKOISTA joukkoa, josta ei voi KOSKAAN syntyä hyvää ja kelpaavaa hedelmää tälle viinitarhan ISÄNNÄLLE eli Pyhälle Jumalalle.
Tämä viinitarhan ISÄNTÄ kaivoi myös ITSE tähän viinitarhaan VIINIKUURNAN valmiiksi ja rakensi sinne vielä TORNINKIN. Tässä on nyt todistus meille kaikille siitä, kuinka tämä viinitarhan ISÄNTÄ eli Pyhä Jumala, on KAIKEN valmiiksi valmistanut ja rakentanut meille sulasta ARMOSTA, jotta Hänen viinitarhansa tuottaisi lisää hyvää HEDELMÄÄ Hänelle.
Tämä VIINIKUURNA, jonka ISÄ Jumala on valmiiksi tehnyt viinitarhaansa, on nyt sellainen KUURNA, jossa jaloin sotketaan nämä viinitarhan rypäleet MEHUKSI, jota me saamme tänäänkin armosta AMMENTAA eli ottaa omaksemme, ja USKOSSA juoda ja nauttia tätä rypäleistä vuotanutta MEHUA ilmaiseksi, se on nyt Jeesuksen Kristuksen vuodattamaa SOVINTOVEREN USKOSSA ammentamista omiin NAHKALEILEIHIMME eli omiin syntisiin sydämiimme ELÄMÄN voimaksi ja täydelliseksi ANTEEKSIANTAMUKSEKSI.
Sillä tämä Isäntä on myös LAHJOITTANUT ja lähettänyt meille valmiiksi tämän viinikuurnan POLKIJAN, joka YKSIN polkee OMILLA puhtailla jaloillaan tämän Jumalan VIHAN viinikuurnan meidän kaikkien syntisten edestä ja puolesta.
Tämä Jumalan vihan viinikuurnan polkija on Jeesus Kristus YKSIN, meidän Herramme, jonka Isä Jumala on lähettänyt ilmaiseksi meille KAIKILLE suuresta LAUPEUDESTAAN, polkemaan Hänen vihansa viinikuurnan.
JUMALAN vihan viinikuurna on jo siis POLJETTU ristillä Golgatalla, ja sen rypäleet on murskattu meille täydelliseksi ARMOKSI ja USKOSSA juotavaksi eli omistettavaksi omiin sydämiimme.
Siellä RISTILLÄ on Jumalan VIHA meidän syntiemme tähden täydellisesti LEPYTETTY ja SOVITETTU Jeesuksen Kristuksen UHRIKUOLEMASSA. Tämän ilosanoman eli EVANKELIUMIN julistaminen ETEENPÄIN on nyt todellista hyvän HEDELMÄN tuottamista Jumalan valtakunnalle.
Tästä Jumalan vihan viinikuurnasta profeetta Jesaja meille puhuu jo ennakolta Jumalan suuna sanoen, että KUURNAN Minä poljin, Minä yksinäni, ei ketään kansojen joukosta ollut Minun kanssani, Minä poljin heidät VIHASSANI, tallasin heidät kiivaudessani, ja niin pirskui heidän vertansa vaatteilleni, ja Minä tahrasin koko pukuni.
Tämä kaikki on nyt tapahtunut täydellisesti ristinpuussa Golgatalla meidän suurten syntisten edestä, jossa Jeesus Kristus on TAHRANNUT oman puhtaan ruumiinsa puvun meidän KAIKKIEN syntisen turmeltuneen lihamme ja veremme tähden, jotta meillä olisi ARMO ja ANTEEKSIANTAMUS Hänen vuodattamassaan PYHÄSSÄ ja PUHTAASSA veressä.
Tämä Isäntä eli Pyhä Jumala rakensi myös TORNIN valmiiksi omaan viinitarhaansa. Tämä torni on nyt VARTIOTORNI viinitarhassa, jossa Hän ITSE VARTIOI totuuden SANALLA, mitä Hänen viinitarhassaan tapahtuu.
Kukaan viinitarhan työntekijä eli palvelija, ei siis ole SALASSA Jumalan kaikkinäkeviltä SILMILTÄ eli Hän näkee täältä vartiotorninsa KORKEUDESTAAN jokaisen ihmisen SYDÄMEEN asti, ja VARTIOITSEE meitä kaikkia TOTUUDEN muuttumattomalla SANALLA.
( Jes.21: 8) Tästä Jumalan vartioitsemisesta Jesaja myös opettaa ja sanoo, että tähystyspaikalla, Herra, Minä seison alati, päivät pitkät, pysyn VARTIOPAIKALLANI kaiket yöt. Näistä sanoista ymmärrämme nyt sen, että jokainen ihminen, joka nousee Jumalan Sanan TOTUUTTA vastaan, niin Herra häntä tähystää ja vartioitsee päivät ja yöt eli sellainen ihminen ei voi paeta Jumalan Sanan totuutta, vaikka kuinka yrittäisi sitä halventaa ja tyhjäksi tehdä, vaan joutuu kerran siitä vastuuseen Pyhän Jumalan edessä.
( Jes. 5: 4) Profeetta Jesaja edelleen puhuu Jumalan suuna ja sanoo, että mitä olisi viinitarhalleni VIELÄ ollut tehtävä, jota en olisi sille TEHNYT? Jumala on siis valmistanut täydellisen VIINITARHAN eli oman SANANSA VALTAKUNNAN Jeesuksessa Kristuksessa, josta ei nyt MITÄÄN enää puutu.
Sillä Jumalan valmistamassa valtakunnassa, on tämä SANAN elävä siemen jo ISTUTETTU Jeesuksessa Kristuksessa, ja siellä on myös USKOSSA Kristukseen rajattu AITA, joka siis rajoittaa eli eroittaa Hänen omat USKOLLISET palvelijansa viinitarhan ulkopuolella OLEVISTA.
Sinne Jumala oli myös rakentanut KORKEAN tornin, jossa Hän nyt vartioitsee tarkasti SANANSA totuudella näitä viinitarhureita. Siellä oli myös rakennettu valmiiksi viinikuurna, jossa viinitarhan rypäleet Herra itse murskasi omilla PUHTAILLA eli VIATTOMILLA jaloillaan, jotta viinitarhan työntekijöillä olisi nyt HYVÄÄ viiniä AINA juotavana, joka tekee heidät ILOISEKSI, eli se HYVÄ viini on täydellistä ARMOA ja ANTEEKSIANTAMUSTA Jeesuksesta Kristuksesta ulosvuotaneessa SOVINTOVERESSÄ.
Mekin saamme nyt kysyä itseltämme, että MITÄ Jumalan olisi ENEMMÄN tarvinnut vielä tehdä? Sillä Hän on jo tehnyt KAIKEN meidän puolestamme, jotta me USKOSSA Häneen pelastuisimme IANKAIKKISESTI pysyvään viinitarhaan eli Jumalan IANKAIKKISESTI pysyvään valtakuntaan.
Raamattu jatkaa nyt, että tämä viinitarhan ISÄNTÄ eli Jumalan VALTAKUNNAN omistaja ja rakentaja, VUOKRASI sen viinitarhureille ja matkusti muille maille. USKON niin, että Pyhä Jumala on vuokrannut käyttöön tämän viinitarhansa ENSIKSI Juudan kansalle, joiden tehtäväksi Hän oli antanut hoitaa USKOLLISESTI tätä viinitarhaa, ja sen jälkeen Hän itse matkusti muille maille eli lähti heidän luotansa POIS, ja jätti viinitarhansa hoitamisen juutalaiselle kansalle.
Ja, kun hedelmäin aika lähestyi, lähetti hän palvelijoitansa viinitarhurien luokse perimään Hänelle tulevat hedelmät. Niin kauan kuin viinitarha on siis hedelmällinen ja tuottaa satoa tälle VIINITARHAN valmistajalle eli Isälle Jumalalle, niin nämä ensiksi ARMOSTA kutsutut viinitarhurit saavat hoitaa tätä viinitarhaa, mutta kun sen HEDELMÄT loppuvat, niin viinitarha ANNETAAN muiden viinitarhureiden hoidettavaksi, jotta se taas alkaisi tuottamaan SATOA eli hyvää HEDELMÄÄ tälle VIINITARHAN omistajalle ja valmistajalle, se on nyt Pyhälle Jumalalle.
Jumala siis lähetti nyt omat PALVELIJANSA tutkimaan tätä viinitarhan satoa, eli oliko se tuottanut hyvää hedelmää, vai oliko sen hedelmät kuolleita ja valmiiksi mädäntyneitä hedelmiä. USKO Jumalan SANAN armoon ja totuuteen, tuottaa AINA hyvää hedelmää, mutta EPÄUSKO Hänen Sanansa ARMOA ja TOTUUTTA kohtaan, tuottaa AINOASTAAN pahaa ja mätää hedelmää eli häijyä hedelmää.
Nyt viinitarhan ISÄNTÄ lähetti omia palvelijoitansa perimään Hänelle kuuluvat hedelmät. Uskon niin, että Jumala ensiksi lähetti PROFEETAT perimään Hänen viinitarhansa tuottamaa satoa, mutta viinitarhurit ottivat nyt kiinni nämä Hänen palvelijansa, minkä heistä he pieksivät tai minkä tappoivat tai minkä kivittivät, sanoi Raamattu.
( Hebr. 11: 37) Tästä kauheudesta meille hebrealaiskirje puhuukin, kuinka juutalaiset eli nämä ENSIMMÄISET viinitarhurit, joille Jumala uskoi viinitarhansa hoidon, niin kohtelivat näitä Jumalan lähettämiä palvelijoita kaltoin.
Sillä juutalainen kansa pitäytyi ainoastaan ULKONAISIIN lain vaatimiin tekoihin eli niiden orjalliseen ja pakonomaiseen täyttämiseen, joka ei voi KOSKAAN tuottaa hyvää hedelmää, sillä sellainen PAKKO-ORJUUS ei lähde HALULLISESTA ja VAPAASTA sydämestä, ja siksi he nyt VIHOISSAAN näitä Jumalan lähettämiä profeettoja kivittivät, kiusasivat, rikki sahasivat, miekalla surmasivat, niin että profeetat joutuivat kiertelemään ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteen alaisina, ahdistettuina ja pahoinpideltyinä, vakuuttaa meille Raamattu.
Tämä Isäntä eli Pyhä Jumala käsittämättömässä RAKKAUDESSAAN juutalaista kansaa kohtaan lähetti vielä TOISIA palvelijoita, useampia kuin ensimmäiset, ja näille he tekivät SAMOIN. Näin kavalaa on nyt ulkonainen ja teeskentelevä TEKOPYHYYS, joka pitäytyy siis vain lain ULKONAISEEN täyttämiseen, jolloin he hylkäävät ja ylönkatsovat täydellisen ARMON ja täydellisen LAINTÄYTTÄMISEN Jeesuksessa Kristuksessa, ja niin he vihastuvat kaikkia niitä OIKEITA palvelijoita kohtaan, jotka julistavat Jumalan täydellistä ARMOA ja TOTUUTTA Jeesuksessa Kristuksessa eli juuri tässä Isän Jumalan antamassa LUPAUKSEN Sanassa.
( Joh. 1: 14) Tästä meille myös Apostoli Johannes todistaa, että tämä Jumalan LUPAAMA ja LÄHETTÄMÄ Jeesus Kristus oli TÄYNNÄ armoa ja totuutta, jonka juutalainen kansa nyt siis hylkäsi täydellisesti. Toisin sanoen juutalainen kansa uskoi OMIIN ulkonaisiin tekoihinsa, ja perkeleen keksimiin valheisiin enemmän, kuin Jumalan TÄYDELLISEEN armoon ja totuuteen Jeesuksessa Kristuksessa.
Nämä TOISET palvelijat ovat siis Uuden Liiton aikana Jumalan lähettämiä ja valitsemia APOSTOLEITA, jotka joutuivat kokemaan SAMAA kohtaloa, kuin nämä ensimmäiset Jumalan lähettämät palvelijat eli Vanhan Testamentin profeetat.
Näin suuri on nyt tekopyhien VIHA ja KIUKKU tätä Jumalan lähettämää EVANKELIUMIN armoa ja totuutta kohtaan, se on nyt Jeesusta Kristusta kohtaan, ja kaikkia Hänen OIKEITA palvelijoitansa kohtaan.
Viimein tämä LAUPIAS viinitarhan ISÄNTÄ eli Isä Jumala, lähettää juutalaisen kansan luokse oman RAKKAAN poikansakin ja sanoo, että Minun Poikaani he kavahtavat. Mutta, kun viinitarhurit eli tämä juutalainen tekopyhä kansa näki tämän POJAN, niin he sanoivat keskenänsä; Tämä on perillinen, tulkaa, tappakaamme hänet, niin me saamme Hänen perintönsä.
Näin uppiniskaista ja periksiantamatonta on TEKOPYHYYS, joka ei tahdo edes Jumalan lähettämää täydellistä ARMOAKAAN vastaanottaa, vaan päinvastoin he tappoivat Hänet. Tässäkin näkyy ja paljastuu nyt juutalaisen kansan ulkonainen tekopyhyys, sillä he luulivat sokeudessaan niin, että kun he Hänet kiinniottavat ja antavat tuomittavaksi väärin perustein, ja lopulta vielä antavat Jeesuksen Kristuksen roomalaisten sotilaiden käsiin ristiinnaulittavaksi, niin he muka silloin välttäisivät TAPPAMISEN synnin, joka Jumalan antamassa laissa oli ja on edelleenkin ankarasti kielletty.
Jumalan Pyhä LAKI ottaa kuitenkin jo SYDÄMESTÄ asti kiinni eli juutalaiset halusivat SYDÄMESSÄÄN kuitenkin tappaa tämän täydellisen ARMON ja sen VALMISTAJAN, Jeesuksen Kristuksen, vaikka itse ruumiin tappamisen eli ristiinnaulitsemisen tekivätkin roomalaiset sotilaat.
Niinpä juutalaiset paljastavatkin heidän SYDÄMESSÄÄN asuvan VIHAN sanoessaan, että tämä ISÄNNÄN Poika on perillinen, tulkaa, TAPPAKAAMME Hänet. Sillä juutalaiset tekopyhyydessään tavoittelivat juuri tätä luvattua PERINTÖÄ omaksi, OMILLA lain ulkonaisilla töillään, ja sen tähden he nyt tahtoivat TAPPAA tämän ARMON, joka on KAIKKIEN ihmisten OMIEN töiden VASTAKOHTA, eli silloin tekopyhälle juutalaiselle kansalle todellinen KOMPASTUSKIVI, johon KIVEEN he syvästi nyt loukkaantuivat ja vihastuivat.
Sillä täydellinen ARMO Jeesuksessa Kristuksessa teki ja tekee edelleenkin TÄYSIN tyhjäksi ja MITÄTTÖMÄKSI ihmisen omat PYHITYS- ja VANHURSKAUTUMISEN yritykset, ja tämä heissä nosti nyt VIHAN tätä täydellistä ARMOA kohtaan eli Jeesusta Kristusta kohtaan, jonka YKSIN voi siis omistaa ja vastaanottaa ainoastaan USKOMALLA, eikä siis yhdelläkään TEOLLA, niin kuin juutalaiset nyt luulivat hengellisessä sokeudessaan.
Niinpä tämä vertaus nyt todistaakin tämän todeksi ja sanoo, että he ottivat Hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat. Näin tekopyhät LUULEE olevansa nyt oikeita viinitarhureita, kun ulkonaisesti vain noudattavat lakia ja tekoja, ja niin yrittävät ansaita itselleen sen kautta ARMOA ja iankaikkista PERINTÖÄ.
Silloin heidän on VIHASSAAN ja KIUKUSSAAN heitettävä ULOS heidän ITSENSÄ omilla teoilla rakentamasta viinitarhasta, tämä paljas ja puhdas ja pelkkä ARMO, ja heidän on nyt kaikin keinon yritettävä kavalasti TAPPAA tämä täydellinen ARMONVALMISTAJA, Jeesus Kristus, johon he lopulta syyllistyivätkin SYDÄMESTÄÄN asti.
Jeesus Kristus, tämä Isännän oma Poika kysyykin nyt juutalaisilta ja kaikilta tekopyhiltä tänäänkin, että kun viinitarhan HERRA tulee, mitä Hän tekee noille viinitarhureille, jotka ovat tämän täydellisen ARMON ylenkatsoneet ja lopulta sen TAPPANEET omilla itsekkäillä lihan turmeluksesta nousevilla teoillaan ja vieläpä luulevat, että he niiden kelvottomien tekojen kautta saavat iankaikkisen perinnön itselleen.
Näin he joutuvat nyt lukemaan itse itsellensä TUOMION, ja heidän on lopulta PAKKO tunnustaa se, että mitä Herra tekee tällaisille viinitarhureille? Sillä he lukevat nyt itse itsellensä TUOMION sanoessaan, että PAHAT Hän pahoin tuhoaa ja vuokraa VIINITARHAN toisille viinitarhureille.
Näin heidän omasta suustaan tuli nyt TOTUUS julki ja he pysyvät edelleen lain tuomioiden alaisina ja kirottuina eli Jumalan täydellisesti valmistaman ARMON ulkopuolella, se on siis ULKONA olemista Jumalan TODELLISESTA valtakunnasta eli viinitarhasta.
Nämä TOISET viinitarhurit ovat nyt PAKANAKANSAT, joille ei ole edes lakia annettu, josta he kerskuisivat ja ylvästelisivät muka ONNISTUNEILLA teoillaan, vaan heillä on nyt AINOASTAAN jäljellä täydellinen ja puhdas Jumalan ARMO, Jeesuksessa Kristuksessa, johon he YKSIN turvaavat ja luottavat.
Sillä, kun nämä uudet viinitarhurit YKSIN uskovat ja turvaavat tähän ARMONVALMISTAJAAN, Jeesukseen Kristukseen, niin vain silloin he voivat antaa tälle VIINITARHAN isännälle oikeat ja hyvät hedelmät ajallansa, sillä ne teot lähtevät silloin YKSIN uskosta Jeesukseen Kristukseen, josta vaan voi vuotaa ja kasvaa oikeaa ja hyvää HEDELMÄÄ.
Jeesus vetoaakin nyt Vanhan Testamentin kirjoituksiin ja kysyy näiltä huonoilta ja pahoilta viinitarhureilta eli kaikilta tekopyhiltä, jotka luottavat ainoastaan ULKONAISIIN laintäyttämisyrityksiin, että ettekö ole KOSKAAN lukeneet kirjoituksista? Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme.
Tässä Jeesus nyt koettelee näitä kelvottomia viinitarhureita, että ovatko he KOSKAAN lukeneet Pyhän Jumalan, profeettojen kautta annettuja KIRJOITUKSIA, vai ovatko he täysin YLÖNKATSONEET tämän todellisen ISÄNNÄN antamat Vanhan Testamentin kirjoitukset?
Sillä tämä KIVI, jonka rakentajat ovat hyljänneet, on tullut kulmakiveksi. Tämä KIVI on nyt JEESUS KRISTUS, jonka nämä kelvottomat viinitarhurit eli juutalainen tekopyhä kansa oli täysin hyljännyt OMIEN tekojen PERUSTUKSIEN päälle rakentamisillaan.
Näin nyt juutalaisilla ei ollut enää KULMAKIVENÄ Jeesusta Kristusta, joka on se Jumalan valtakunnan eli Jumalan rakennuksen paras KULMAKIVI, jonka VARAAN tämän VALTAKUNNAN rakennuksen tulee PERUSTUA, sillä jos tämä kulmakivi otetaan pois eli hylätään tästä rakennuksesta, niin silloin hylätään Jeesus Kristus KOKONAAN ja Hänen täydellinen ARMONSA, ja sellainen ulkonaisiin tekoihin perustuva IHMISRAKENNELMA tulee kerran sortumaan ja luhistumaan matalaksi.
( Jes. 28: 16) Profeetta Jesaja vakuuttaa tämänkin jälleen meille Jumalan suulla, kuinka Jumala on lähettänyt tämän parhaan kulmakiven Hänen VALTAKUNTANSA perustaksi, sillä näin sanoo HERRA, HERRA; Katso, Minä lasken Siioniin PERUSTUSKIVEN, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun, joka on laskettu alas taivaasta PARHAAKSI kiveksi.
( Sak. 4: 7) Myöskin Sakarja vakuuttaa Vanhassa Testamentissa meille Jumalasta, että Hän on paneva paikoillensa HUIPPUKIVEN huutojen kaikuessa. Suosio, suosio sille. Näin mekin saamme nyt SYDÄMESTÄMME asti antaa SUOSION tälle HUIPPUKIVELLE, Jeesukselle Kristukselle, joka on se paras KULMAKIVI Jumalan valtakunnassa, jonka perustuksen VARAAN kaikki tulee rakentua.
Niinpä Vanhan Testamentin profeetta jatkaakin tässä kirjoitustaan ja sanoo, että HERRALTA tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme. Tämä paras KULMAKIVI Jumalan valtakunnan rakennuksessa on siis HERRALTA eli ISÄLTÄ Jumalalta tullut. Sillä Hän on lähettänyt tämän KULMAKIVEN, Jeesuksen Kristuksen lihaksi eli eläväksi SANAKSI, meidän keskellemme, jonka varaan KOKO Jumalan valtakunnan rakennus tulee siis perustua.
( Apt. 4:12) Tämä Jeesus Kristus on nyt se IHMEELLINEN kulmakivi, joka on KAIKEN perustana, sillä muuta NIMEÄ ei ole taivaan alla annettu, jossa meidänkin pitää PELASTUMAN, vakuuttaa Raamattu. Näin Jeesus Kristus on nyt IHMEELLINEN kulmakivi kaikkien niiden silmissä ja sydämissä, jotka Häneen yksin USKOVAT ja TURVAAVAT.
Jeesus jatkaa vertaustaan ja sanoo, että sentähden Minä sanon teille; Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja ANNETAAN kansalle, joka tekee sen hedelmiä. Tässä on nyt todistus siitä, että juutalaiset tekopyhyydessään katsoivat YLÖN tämän PARHAAN kulmakiven ja yrittivät saada hyvää HEDELMÄÄ aikaan OMILLA muka onnistuneilla lain teoillaan.
Nyt heiltä otetaan pois tämä Jumalan valtakunta ja tilalle tulee TOINEN kansa, ja toiset viinitarhurit eli PAKANAKANSAT, joiden tulee nyt YKSIN uskossa TUOTTAA hyvää hedelmää Herralle.
Jeesus vielä vakuuttaa tämän kaiken, että joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu. Juutalainen tekopyhä kansa KAATUI siis tähän Kristus KIVEEN ja on nyt ruhjoutunut kaatuessaan ja kompastuessaan tähän elävään KIVEEN.
Jeesus vielä jatkaa, että jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa. Näin tämä Kristus KIVI MURSKAA kaiken tekopyhyyden ja lihallisesta ihmisestä nousevat HARHAOPIT, jotta jäljelle jäisi AINOASTAAN tämä paras KIVI, Jeesus Kristus meidänkin HERRAMME ja VAPAHTAJAMME.
Kun nyt ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä Hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että Hän puhui heistä. Näin voimallinen on nyt tämä Kristus KIVI, joka paljastaa ja tuo esiin KAIKKI Jumalan Sanan TOTUUDEN vastaiset opit, joka tekee nyt KIPEÄÄ kaikelle tekopyhyydelle ja niin myös julkijumalattomuudelle.
Tämä Jeesuksen antama VERTAUS päättyykin nyt sanoihin, että he olisivat tahtoneet ottaa Hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti Häntä profeettana. Tällainen Jeesuksen antama vertaus, jossa on nyt Jumalan Sanan TOTUUS, saa aikaan vihaa ja kiukkua kaikissa tekopyhissä edelleenkin niin paljon, että he haluaisivat ottaa kiinni tällaisen TOTUUDEN Sanan julistajan ja lopulta tappaa Hänet.
Tekopyhyys on kuitenkin sellaista TEESKENTELYÄ, että se NÄYTTELEE kansan ja ihmisten keskellä olevansa pyhä ja hyvä, ja sentähden he eivät uskaltaneet nyt ottaa Jeesusta kiinni, jotta tekopyhien arvostus ja OMA kunnia, ei tulisi häväistyksi kansan keskellä, joka piti Jeesusta Kristusta TODELLISENA Jumalan lähettämänä profeettana.
Niinkuin Jeesus Kristus TOTISESTI onkin sellainen profeetta, joka YKSIN täytti Jumalan antaman Pyhän lain, ja Hänessä AINOASTAAN täyttyy täydellisesti Isän Jumalan antamat LUPAUKSEN Sanat. Näihin pettämättömiin ARMOLUPAUKSIIN mekin saamme tänään USKOA ja LUOTTAA sydämestämme asti. AAMEN.







Comments